tiistai 1. maaliskuuta 2011

Yrttipasta

Tänään tein yrttipastaa, joka oli yksi parhaimmista pastoistani mitä olen tehnyt. Niin vähällä saa paljon ja sopivassa määrin makua. Yrtteinä käytin persiljaa, basilikaa ja herneenversoja. Herneenversot olen kasvattanut itse ruukussa ja nyt poimin niistä muutaman verson mukaan tähän. Tämä kolminaisuus riitti, kun mukaan otin valkosipulia ja voimakkaan juuston.

Yrttipasta (2:lle)

6-7 dl fusillipastaa
1/2 ruukkua persiljaa
1/4 ruukku basilikaa
5 kpl herneenversoja 
1  iso valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria, sokeria
1 1/2 dl juustoraastetta
Laita pastavesi kiehumaan ja keitä fusillit suolalla maustetussa vedessä. Hienonna yrtit. Laita silppu huhmareeseen. Lisää ripaukset mausteita ja raasta mukaan valkosipulinkynsi. Sekoita. Kaada joukkoon oliiviöljy ja hiero seos tasaiseksi tahnaksi. Sekoita mukaan hieman juustoraastetta. Valuta pasta ja sekoita pastan joukkoon yrttikastike. Annostele ja ripottele pinnalle juustoraaste ja silputtua persiljaa.   
       
Herneenversoja, joista ensimmäiset on poimittu

2 kommenttia:

  1. Tämä menee ehdottomasti ruokalistalle. Tykkään yksinkertaisesta ruuasta, joka on nopea tehdä ja silti (siksi?) niin herkullista.

    VastaaPoista
  2. Jenni,
    Sama täällä. Harvemmin innostun kovin monimutkaisista ruuista. Yksinkertaista ja hyvää on parasta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.