perjantai 4. maaliskuuta 2011

Nieriää, fenklosalaatti, kermarahkapannacotta

Kalapäivä tänään. Nieriästä on tullut yksi suosikeista ja sitä paistoin fileenä. Valmistin fenkoli-omenasalaatin kalalle. Pitkästä aikaa päätin tehdä liivatteen avulla kermarahkapannacotan jälkiruuaksi.

Fenkoli-omenasalaatti
Huuhdo fenkolia ja suikaloi se mahdollisimman ohueksi. Kuori omena ja suikaloi. Huuhdo friseesalaattia ja salanovaa. Revi friseesalaattia fenkoliomenaseokseen. Sekoita hyvää oliiviöljyä, ripaukset suolaa ja sokeria ja liruttele salaatille. Sekoita. Levitä salanovasalaatinlehdet tarjoiluvadin reunoille ja nostele fenkoli-omenaseos keoksi keskelle.

Paistetut nieriäfileet
Pyyhi filee talouspaperilla. Leikkaa filee sopiviksi paloiksi. Mausta hienolla merisuolalla ja rouhitulla valkopippurilla. Kuumenna voi pannulla pähkinäiseksi. Paista fileet, ensin nahkapuolelta ja käännä ja paista toinen puoli. Fileet kypsyvät noin vajaassa kahdessa minuutissa per puoli.
Kokoa annos fenkolisalaattia, isohkoina kuutioina keitettyä perunaa ja paistettua nieriää. Kastikkeeksi sekoitin maustamatonta jogurttia, dijonsinappia, suolaa, paprikajauhetta ja mustapippuria.

Kermarahkapannacotta mansikoilla
1 1/2 liivatelehtiä
1 dl rasvatonta maitoa
1/2 dl kuohukermaa
4 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 3/4 dl maitorahkaa
1 prk smetanaa
2 rkl sokeria
Laita liivatteet kylmään veteen 10 minuutiksi. Mittaa kattilaan kerma, maito ja sokerit. Kiehauta. Purista liivatteet vedestä. Ota kattila liedeltä ja lisää sinne liivatteet ja anna niiden sulaa. Jäähdytä hetki.
Sekoita rahka ja smetana sekä sokeri täysin sileäksi. Yhdistä rahkaseos ja kermamaitoliivateseos sekoittaen. Kaada seos annosmaljoihin ja nosta 2 tunniksi jääkaappiin. Nostele pinnalle mansikoita tai muita marjoja. Raasta lopuksi pinnalle tummaa voimakasta suklaata, rouhi muutama isompi lastu mukaan.  Nauti.

2 kommenttia:

  1. Ihana ateria! Nieriää haikailen,ja fenkolisalaatti kuulostaa hyvältä.JOtenkuten odotettelin löytäväni täältä sen maailman parhaimman suklaakakun ohjetta,josta kirjoitit pakinassasi;D

    VastaaPoista
  2. Yaelian,
    Tänään sen tein ja nyt aloitan postaamisen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.