lauantai 19. maaliskuuta 2011

Gulassi - Mansikkajuustokakkua annosmaljoissa

Katselin Budapestin kuvia, sielläkin on pariin  otteeseen tullut käytyä.  Kuvista muistui mieleen ihanan tulinen gulassi. Nautimme sitä pustalla unkarilaisen maalaistalon puutarhassa. Oli hämärtyvä ilta, tunnelma katossa ja gulassi tulista. Silloin sopivat kirkkaat paukut melkein joka suupalan päälle painikkeeksi.  Sen jälkeen hevosajelut pustalla. Siellä oli tilaa naurulle ja laululle. Mukava reissu.
Tänään kokkasin gulassia. Oi että suomalainen versiokin oli hyvää. Ehkä ei aivan niin tulista kuin muistelemani Unkarin gulassi.
Innostuin tekemään mansikka-juustokakkua jälkiruokamaljoihin. Hyväähän se oli. Mansikat olivat hollantilaisia, sisällä kasvatettuja. Eivät niin hyviä kuin suomalaiset, mutta aivan omiaan juustokakkuun.

Gulassi

500 g naudan paahtopaistia
1 keltasipuli ja 1 punasipuli
1 dl hillosipulia
1 iso punainen paprikaa suikaleina
rypsiöljyä
3 dl vettä
2 tl paprikajauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl valkopippuria
1 tl chiliä
-
3 rkl tomaattipyrettä
1 dl ranskankermaa tai kermaa
persiljaa
Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Leikkaa liha kuutioiksi ja ruskista pannulla öljyssä. Siirrä lihat kasariin. Paloittele sipulit ja kuullota niitä öljyssä hetki, lisää joukkoon suikaloidut paprikat ja anna niiden kuullottua minuutti. Lisää sipulit ja paprika kasariin  sekoittaen.  Lisää joukkoon vesi, hillosipulit, ja mausteet.
Hauduta gulassia miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia liedellä. Lisää tomaattipyree ja ranskankerma. Anna lämmetä, ei kiehua. Ranskankerma ei kestä keittämistä. Suosittelen kermaa mieluimmin, niin aion itse tehdä ensi kerralla.  Ripottele pinnalle silputtua persiljaa.
Keitä lisukkeeksi riisi. Sekoitin myös hunajameloni-tomaattisalaatin ateriakokonaisuuteen.

Mansikkajuustokakku annosmaljoissa

Huuhdo ja viipaloi mansikat. Kuutioi hunajamelonia. Vaahdota philadelphiajuustoa, tomusokeria ja kermaa sileäksi vaahdoksi. Kokoa kakut. Maljan pohjalle hunajamelonia, ananasmehua ja mansikkaviipaleita. Seuraavaksi juustokermavaahtoa. Melonia, mansikkaa, juustokermaa....... Lopuksi juustokermaa ja muutama mansikan puolikas. Nauti. Määrät voit laskea tarjottavien annoksien mukaisesti..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.