sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Hirvipaistisalaatti Riisitaatelivanukas

Eilen uunissa kypsyi hirvipaisti samalla tavalla kuin sen tein jokin aika sitten. Joten en toistamiseen postannut ohjetta. Hirvipaisti- linkin takaa voitte käydä lukemassa ohjeen.
Vaikka syöjiä oli viisi, jäi paistia jäljelle . Tänään on huushollissa enää vain kaksi henkilöä, joten valmistin ateriasalaatin hirvipaistista ja tietenkin siihen tuli muutakin. Hirvi sopi muuten hyvin suikaloituna salaattiinkin.
Kypsää pitkäjyväriisiä oli jäänyt sopivasti yli eilisestä, joten yhdistelin rennolla kädellä riisin joukkoon vaahdotettua kermaa ja taateleita. Minusta siitä tuli riisitaatelivanukas.

Hirvipaistisalaatti
Suikaloi ja silppua valkokaalin pala, pehmennä hieman nuijimalla. Huuhdo, revi ja lisää salaattiin friseesalaattia. Kuori pala kurkkua, poista siemenet ja viipaloi kaalisilpun joukkoon. Lisää mukaan kypsää porkkanaa ja lanttua suikaleina. Silppua mukaan salaattisipulia. Ripottele sekaan rypsiöljyä, suolaa ja sokeria. Sekoita. Suikaloi mukaan hirvipaistia (tai naudanpaistia).Sekoita. Kokoa salaatti tarjoiluvadille, levitä reunoille friseesalaatin lehtiä, keskelle salaattiseos ja lopuksi lohkottua luomutomaattia ja herneenversoja.
Kastike. Koska minulla ei ollut kermaviiliä, sekoitin kevytviilin joukkoon kermavaahtoa. Lisää viili/kermaseokseen ranskalaista sinappia, mustapippuria ja hunajaa. Sekoita tasaiseksi. Nosta salaattia annoslautasille ja levitä pinnalle kastiketta.

Riisitaatelivanukas
Vaahdota kerma. Keitä miedolla lämmöllä kuivatut taatelit vesitilkassa pehmeiksi. Soseuta niitä vähän ja anna jäähtyä. Sekoita riisiin kermavaahtoa  ja taatelisosetta. Nosta seos annosmaljoihin. Kuori ja paloittele pinnalle appelsiinia ja kermavaahtoa.

4 kommenttia:

  1. Hirvenlihaa vielä pakkasessa meillä, täytyypä kokeilla tällä reseptillä tehä.
    Vanukas näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Riisitaatelivanukas kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Juhlava ateria teilläkin.
    Riisitaateli kuulostaa hyvälle yhdistelmälle..nam.

    VastaaPoista
  4. Nelli,
    Hirvipaisti on hyvää, ja tuolla ohjeella näppärä valmistaa.

    Yaelian,
    Taateli ja riisi sopivat hy6vin keskenään.

    Anna,
    Kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.