torstai 10. maaliskuuta 2011

Possunkylkikastike

Tänään jatkettiin siitä mitä eilen jäi.  Broilerin valkoviinikastiketta jäi juuri sopivasti ja possunkylkeä olin varannut sen verran, että sitä olisi vielä tälle päivälle. Nyt on sitten nopea ja edullinen ruoka. Rasvaa ei tarvitse pelätä, sitä ei possunkylkiviipaleissa ollut kuin sopivasti. Kohtuudella ruokaan kuuluvat rasvat. Liika on liikaa kaikessa niin suklaakakkunakin.

Possunkylkikastike 
 
Näin kastike syntyi. Pilko possunkylkiviipaleet  neliöiksi. Paista suht kuumalla pannulla kullanruskeiksi, lisää suolaa. Älä täytä pannua  kovin täyteen, vaan paista kahdessa erässä mieluimmin  Nosta  rapeat siivut kasariin.
Ruskista rasvassa vehnäjauhoja kullanruskeaksi ja kaada joukkoon vettä. Sekoita sileäksi ja mausta suolalla.
Kaada  kastike kasariin, anna kypsyä 10 minuuttia. Lisäsin eilisen valkoviinikastikkeen myös mukaan kasariin. Lopuksi saksin mukaan yhden salaattisipulin varsineen.
Tarjoa keitettyjen perunakuutioiden kanssa. Lisää pinnalle tuoretta rakuunaa. Kesäkurpitsaviipaleet sopivat mukaan myös. Nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.