sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Pienet sieni-lihamurekerullat

Tänään pyörittelin pieniä lihamurekkeita.  Kun mureketta kuitenkin aina jää seuraavalle päivälle, ovat nämä rullat hyviä ja sieviä tarjottavaksi myöhemmin. Taidanpa siirtyä paksusta lihamurekkeesta näihin miniversioihin vastaisuudessakin. Valmistustavassa oli myös muutakin uutta, käytin paserattua tomaattia nesteenä korppujauhoille. Sienet nyt eivät kovin uutta ole, sekoitin taikinaan ruskeiden herkkusienien seoksen. Hyvin sekin sopi. Perunamuusin taas musersin perunalumeksi, hieman voita ja piimää joukkoon. Lopputuloksena oli mehukas perunamuusi.

Pienet sieni-lihamurekerullat
Sieniseos
1 rs (n200g) ruskeita herkkusieniä
1 punasipuli silputtuna
1 valkosipulin kynsi raastettuna
1 tl timjamia, ripaus suolaa
2 rkl punaviinietikkaa
oliiviöljyä
Puhdista ja silppua sienet ja punasipuli. Kuumenna öljy pannulla ja laita sienisipuliseos kuullottumaan . Raasta mukaan valkosipuli. Lisää mausteet ja etikka. Kun neste haihtuu, seoksesta tulee sopivan tasaista. Jäähdytä.
Jauhelihaseos
600 g naudan jauhelihaa
1 kananmuna
3/4 dl paserattua tomaattia
3/4 dl korppujauhoja
1 tl suolaa ja muutama rouhaisu mustapippuria
Sekoita korppujauhot paseratun tomaatin joukkoon. Anna turvota. Valmista taikina sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Lisää joukkoon sieniseos ja sekoita tasaiseksi.
Muodostele  pieniä lihamurekerullia. Laita rullat voideltuun vuokaan. Paista 180-asteessa noin 40 minuuttia.
Tarjoa perunamuusin ja salaatin kera.

Salaatissa salanovaa, kurkkua, fenkolia, vihreitä oliiveja
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.