sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Täytetyt paprikat ja tuorejuustomousse

Punaiset paprikat ostin ennen vappua jääkaappiin, ja tänään valmistin niistä  kasvisruokana täytetetyt paprikat. Valinta oli hyvä, en muista milloin olen näitä valmistanut. Pikainen mietintä tuotti tulosta, en koskaan aikaisemmin tätä kasvisversiona. Täytettä en ollut miettinyt sen kummemmin. Kaapissa oli herkkusieniä rasia, keitettyjä ohraryynejä vapunaatolta, porkkanaa ja muita täytteeseen tarvittavia. 
Jälkiruokaohjeen löysin Dansukkerin sivuilta. Valintaan vaikutti, että maustamatonta tuorejuustoa oli  jääkaapissa. Sen pohjalta etsin sopivan ohjeen. 

Täytetyt paprikat

3 paprikaa (täyte riittää 4-5 paprikaan)
1 iso sipuli
2 porkkanaa
350 g herkkusieniä
1 rkl rypsiöljyä
1,5 dl kypsiä ohraryynejä
100 g kanttarellituorejuustoa
puolikas punaista chilipaprikaa
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
suolaa
juustoraastetta
Huuhdo ja halkaise paprikat pitkittäin, poista siemenet. Nosta paprikapuolikkaat uunivuokaan.
Hienonna sipuli. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulisilppua muutama minuutti. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Lisää raaste kasariin ja jatka kuullottamista pari minuuttia.
Puhdista ja paloittele sienet pieneksi kuutioiksi. Hienonna chilipaprika. Lisää kasvisten sekaan sienet ja chilipaprika ja jatka paistamista, kunnes sienistä irtoaa ja haihtuu nesteet. Sekoita joukkoon ohrasuurimot ja tuorejuusto. Kuumenna kunnes juusto on sulanut. Mausta timjamilla, paprikalla ja mustapippurilla.  Tarkista maku ja lisää suolaa.
Jaa täyte paprikapuolikkaisiin. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Kypsennä 200-asteessa 20-30 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmenneet.  Täyte riittää 4-5 paprikaan., joten minulta jäi sitä yli. Käytän ylijääneen huomenna paahtoleivälle.

Tuorejuustomousse



200 g tuorejuustoa
1-2 dl kahvikermaa
1/2 dl palmusokeria (ap ohje ruokosokeri)
1 tl kanelia
ripaus vaniljasokeria (ei ap ohjeessa)
1 rkl konjakkia
Pinnalle persikkaa
Vatkaa tuorejuusto kovaksi vaahdoksi. Lisää kerma, sokeri, mausteet ja konjakki koko ajan voimakkaasti vatkaten. Jaa mousse jälkiruokamaljoihin ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi.
Viipaloin pinnalle säilykepersikkaa. Ap-ohjeessa käytettiin tuoretta persikkaa, joka leikattiin lohkoiksi ja ripautettiin pinnalle ruoko- tai fariinisokeria. Konjakin asemasta voit käyttää 1 tl espresso-pikakahvijauhetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.