lauantai 15. toukokuuta 2010

Herrojen pihvit bataatilla

Kaivoin esille vanhan Jauhelihakirjan, jossa riittää ohjeita jauhelihasta laidasta laitaan. Sinänsä ohjeet ovat käyttökelpoisia vaikka aikaa on kulunut kirjan ilmestymisestä jo 40 vuotta. Ohjeita voi aina muuttaa tähän päivään, mutta perusasia pysyy kuitenkin samana. Herrojen pihvit tuntuivat olevan hyvin lähellä tätä päivää.
Lisukkeeksi valitsin bataatin, jota taatusti ei ollut 1970-luvulla  saatavissa. Käytin pitkästä aikaa silikonista höyrytysastiaa nataattikuutioiden kypsyttämiseen. Mikrossa bataatit kypsyivät täydellä teholla neljässä minuutissa. Pitääkin muistaa useammin ottaa höyryastia käyttöön.


Herrojen pihvit

400 g naudan jauhelihaa
1/2 dl korppujauhoja
1 dl vettä
1 muna
2 tl suolaa
1 tl maustepippuria
muutama rouhaisu valkopippuria
oliiviöljyä paistamiseen
4 rkl punaviiniä
Kuorrutuskastike
1 dl ruokakermaa
3 tl dijon hunajasinappai
Lisäkkeet
1 iso sipuli renkaina kuullotettuna
bataattikuutiot
frisee/tammenlehtisalaatti
Valmista pihvitaikina sekoittaen ainekset tasaiseksi taikinaksi. Muotoile 4 kpl pihvejä. Ruskista ne öljyssä pannulla molemmin puolin. Laita pihvit uunivuokaan. Valele pihveille punaviini. Anna kypsyä 225-asteessa n. 10 minuuttia. Sekoita kerma ja sinappi. Kaada seos pihveille ja kuorruta uunissa hetki. 
Leikkaa sipuli renkaiksi ja kuullota öljyssä. Kuori bataatti ja kuutioi. Laita kuutiot höyrytysastiaan, ripottele päälle suolaa, lisää tilkka vettä ja lopuksi muutama voinokare. Höyrytä mikrossa täydellä teholla 4 minuuttia.
Valmista salaatti, frisee- ja tammenleväsalaattia, kevätsipulia ja kirsikkatomaatteja, vingrette-kastike.

2 kommenttia:

  1. Ompa komean näköiset pihvit! Varmasti maistui. Musta on kans mukava selata joskus noita todella vanhoja kokkikirjoja.. saa vaikka mitä "uutta" koitettavaa.

    VastaaPoista
  2. Risulinna,
    Sieltä löytyy perinteikästä ja hyviä ohjeita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.