keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Punajuuri-appelsiinikeitto

Ostaessani tänään torilta punajuuria totesin myyjälle, että keitän niistä keiton.
Borssikeitto on ainoa punajuuresta keittämäni enkä suunnitellut nyt sitä.
Otin keittokirjan pitkästä aikaa esille, täytyyhän niitäkin välillä selailla.
Löysin sieltä punajuurikeiton, joka kuulosti toteuttamisen arvoiselta.
Keitto oli hyvää, joten voin suositella sitä myös teille. 
Jos pelkää käsien sotkeentuvan punaisiksi, kannattaa varata keittiökäsineet käsiin.
Minulla ei niitä ollut, mutta jo nyt käteni ovat puhtaat.

Punajuuri-appelsiinikeitto

700 g raakoja kuorittuja punajuuria paloiteltuna
1 iso silputtu sipuli
2 rkl rypsiöljyä
1 l kasvislientä
1 tl raastettua appelsiininkuorta
2 appelsiinin mehu
suolaa ja mustapippurirouhetta
sitruunalla hapatettua kermaa (ap ohje smetanaa)
basilikaa (tai ruohosipulia)
Kuumenna öljy kattilassa. Lisää silputtu sipuli ja kuullota noin 5 minuuttia. Lisää punajuurikuutiot ja kuullota hetki. Lisää kasvisliemi, sekoita ja kiehauta. Madalla lämpöä ja anna keiton kiehua hiljalleen kannen alla 20 minuuttia, kunnes punajuuri on kypsää. 
Soseuta keitto. Anna sen jäähtyä. Sekoita joukkoon raastettu appelsiininkuori, appelsiinimehu ja mausteet maun mukaan. 
Lisää ennen tarjoilua keitolle hapatettua kermaa ja basilikaa. Hapatin desin kermaa puristamalla joukkoon 2 rkl sitruunamehua jo ennen keiton alkuvalmisteluja. Sitruuna hapatti kerman sakeahkoksi. 
Blinit sopivat keiton kanssa, mutta nyt en niitä paistanut. Keitto tarjotaan jäähtyneenä.
 

2 kommenttia:

  1. Kas, aioin huomenna ostaa punajuuria ja mietin että mitä niistä tekisi?
    Täältä löytyi yksi ehdotus..kokeillaan tätä!

    VastaaPoista
  2. Punajuurista tulee hyvä keitto.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.