lauantai 6. lokakuuta 2012

Jauhelihamurekekakku ja freesattua fenkolia

Ostan lihatiskin vastajauhettua jauhelihaa. En tiedä pitääkö paikkansa, 
mutta minulla on tunne että se on laadukkaampaa.
Uskon, että se jauhetaan lihasta eikä toisarvoisista ruhon osista.
Olen ainakin saanut hyvää joka kerta, niin nytkin.
Sen tuntee ja maistaa ruokalautasella.
Tänään mureke kypsyi kakun tapaan kivivadilla uunissa.
Sipulirenkaat kypsyivät murekkeen päällä makean kullankeltaisiksi
Lisukkeeksi kypsensin fenkolisuikaleet pannulla. 

Jauhelihamurekekakku
Freesattua fenkolia
Salaatti

800 g naudan paistijauhelihaa
2 kananmunaa
2 1/2 tl ruususuolaa
2 tl maustepippuria jauheena
2 rkl sokerijuurikaskuitua hiutaleina
1 rkl pellavansiemeniä
vajaa desi vettä
1 iso sipuli renkaina
Annostele juurikaskuitu ja pellavansiemenet turpoamaan veteen.
Sekoita jauhelihaan suola ja maustepippuri sekä kevyesti sekoitetut munat. Lisää joukkoon turvonnut juurikasuuteseos. Sekoita taikina käsin tasaiseksi. Voitele uunivuoka  ja muotoile taikina uunivuokaan. Viipaloi iso sipuli renkaiksi ja nostele renkaat murekkeen päälle. Lisäsin renkaiden keskelle pienet voinokareet. Kypsennä mureke 175-asteessa (vähennä lämpöä loppuvaiheessa) ja kypsytä mureketta noin 50 minuuttia.

Leikkaa fenkolin kova kanta pois ja leikkaa fenkoli suikaleiksi. Huuhdo hyvin. Kuumenna pannulla rypsiöljy ja lisää fenkolisuikaleet pannulle. Ripota mukaan suolaa ja rouhaise mukaan rose/viherpippurin sekoitusta.
Kuullota fenkolia noin 15 minuuttia eli kunnes se on pehmeän kypsää. Lorauta lopuksi mukaan hieman hunajaa.

Salaatissa on mukana keitettyä punajuurta viipaleina, kurkkuviipaleita, pehmeälehtistä keräsalaattia ja persiljaa.
 

2 kommenttia:

  1. Hullua, mutta vasta tänään tajusin, että sinulla on myös tämä ruokablogi. Onneksi voin kelata taaksepäin; tästä lähtee nyt kokeiluun moni ohje!

    VastaaPoista
  2. Huvikseni aloitin tämän blogin. Ja tästä on tullut ihan mukava harrastus.
    Jotenkin blogi on hyvä kannustin, ainakin tulee hiukan perusteellisemmin mietittyä mitä tekee.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.