lauantai 13. lokakuuta 2012

Merilohifileet linssipedillä

Olen miettinyt jo jonkin aikaa, että kokeilen linssiä lohen kanssa. 
Tänään sitten toteutin ajatukseni ja valmistin linssipedin paistetulle merilohifileelle.
Yllätyin kuinka hyvin tämä yhdistelmä toimi.
Osansa oli tietysti mausteilla lähinnä sitruunalla, jota käytin linsseissä.
Lopputulos oli raikas ja maukas.
 

Paistetetut merilohifileet
Linssimuhennos
Salaatti

n 400 g merilohta fileenä
voinokare + rypsiöljyä
ruususuolaa + mustapippurirouhetta
tuoretta tilliä 
2 dl vihreitä linssejä
4 dl vettä
suolaa + mustapippuria
2 kevätsipulia pilkottuna
puolikas vihreää paprikaa suikaleina
rypsiöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
Valmista ensin linssit. Huuhtele linssit. Mittaa kattilaan vesi ja lisää linssit kattilaan. Keitä 20 minuuttia.Valuta keitinvesi pois (sitä oli vain tilkka). Mausta. Huuhtele ja suikaloi paprika. Huuhtele ja pilko kevätsipulit varsineen. Kuumenna rypsiöljy pannulla ja kuullota siinä kevätsipuli ja paprika ja lisää ne kattilaan papujen joukkoon. Purista mukaan sitruunamehu. Anna kiehahtaa.
Paista lohifileet. Sulata pannulla voi/rypsiöljyseos. Paista fileen nahkapuoli ensin kuumalla pannulla, jotta nahasta tulee maukkaan rapea. Mausta filee mustapippurilla ja suolalla. Alenna lämpöä ja käännä filee.
Paista vielä minuutti-kaksi.  Ei kuitenkaan ylikypsäksi.
Sekoita salaatti. Annostele ja nauti ateriasta vaikkapa valkoviinin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.