lauantai 20. lokakuuta 2012

Kuhafilettä ohrapedillä - Karpalojogurtit

Ostin kalatiskin viimeiset kuhafileet tänään. Siitä on aikaa, kun kuhafilettä olen valmistanut.
Kala on hyvin mieto maultaan, joten maustamisen kanssa on oltava maltillinen.
Pääsin aika helpolla tänään ruoan suhteen. Lisukkeen kypsytin rikotuista ohraryyneistä.
Se sopi hyvin, samoin kuin yksinkertainen salaatti.
Minulla oli käytettävissä karpaloita, joten niistä ja luomujogurtista syntyi jälkkäri.
Leivoin myös kuivakakun, johon tarvitsin karpaloita, siitä postaan myöhemmin.

Paistetut kuhafileet
Ohraryynilisuke
Salaatti

Kuhafileet leikkasin kahteen osaan.
Mausteet; merisuolaa, rose/viherpippurirouhe, puristettua sitruunanmehua, ripottelin ennen kypsentämistä fileille. Tirisytin voinokareen pannulla paahteiseksi ja lisäsin pari murskattua valkosipulinkynttä kuorineen sekä tuoretta timjamia.
Rikotut ohrasuurimot kypsensin kasvisliemessä n 20 minuuttia.
Pannun paistoliemen lirutin ohralisäkkeelle.
Salaatissa on friseetä, kevätsipulia ja tomaattia, kastike oliiviöljy-balsamicoa. 
Karpalojogurtti
Soseutin karpalot ja fariinisokerin.
Turkkilaiseen luomujogurttiin lisäsin kermaa maun pyöristämiseksi ja steviaa makeuttamiseksi.
Sekoitin tasaiseksi ja nostelin annoslaseihin vuorotellen karpalon kanssa.
Yksinkertaisen hyvää.
Kaupassa oli Olo-jogurtinmaistiaiset ja täytyy myöntää, että se jogurtti oli aivan liian makeaa makuumme.
Valmiiksi maustetut jogurtit ovat meille liian makeita ja liekö joissakin käytetty lisäaineita.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.