maanantai 2. heinäkuuta 2012

Villilohipihvi - kesäkurpitsaa ja salaattia

Lauantaina ostin tiskistä villiä suomalaista lohta. Se oli pyydetty Pohjanlahdelta täältä rannikolta. 
Täytyy myöntää, että on iso ero norjalaisen lohen ja villilohen maussa. Tämä oli mehukasta ja melkein jopa makeaa.
Leikkasin palasta muhkeat pihvit, jotka paistoin nahkoineen. Nahka oli rapeaa syötävää.  Graavattavaksi jäi vielä juuri sopiva pala.
Lisukkeiksi kypsensin kesäkurpitsaviipaleet pannulla ja sekoitin niille balsamicokastikkeen. Sama kastike kävi myös salaatille.


Villilohipihvit
Kesäkurpitsaa balsamicokastikkeella
Salaatti
Lohipihvit
Leikkaa lohi tasakokoisiksi pihveiksi. Mausta hienolla merisuolalla ja mustapippurilla. Koska pihvit olivat aika muhkeat, ne paistoin jokaiselta neljältä sivulta.  Rypsiöljy kuumennetaan sopivaksi panulla. Paistetaan ensin nahkapuoli rapeaksi, n 5 minuuttia.  Sen jälkeen alensin  lämpöä ja jatkoin paistamista , kaikki loput kolme sivua tirisivät kullanruskeiksi. Kokonaispaistoaika oli 15 minuuttia, jolloin lohi oli juuri sopivan kypsää siis ei ylikypsää.
Kesäkurpitsaviipaleet paistaen
Huuhtele kesäkurpitsa ja viipaloi noin puolen sentin viipaleiksi. Paista viipaleet molemmin puolin pannulla  ripauksessa rypsiöljyä. Lisäsin mukaan kevätpunasipulisilppua ja ripauksen suolaa.
Kastikkeeksi sekoitin mansikkabalsamicoa, neitsytoliiviöljyä, mustapippuria. Se sopii hyvin kesäkurpitsaviipaleille.
Salaatti punavihreä
Lehtisalaattia, retiisirenkaita, melonipaloja, höyrytettyä parsaa varsipaloineen ja kastikkeena sama kuin kesäkurpitsalla.
Balsamicot
Ostin jokunen aika sitten  Olivette-liikkeestä tummaa  ranskalaista Le Grand Cros balsamicoa ja  jälkiruoka- ja salaatinkastikkeisiin sopivaa  italialaista Mansikkabalsamicoa. 
Pullon kyljessä kerrotaan,  sopii käytettäväksi moderneissa keittiöissä pyöristämään kastikkeita ja salaatinkastikkeita.  Toimii myös hedelmäsalaatteihin, jäätelöön ja jälkiruokiin.


3 kommenttia:

  1. Olenkohan koskaan syönyt villilohta....kuulostaa kyllä tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Tosi mehevännäköinen annos! Villilohta on harvoin tarjolla. Teilläkin vältellään liikoja hiilareita:)

    Mansikkaetikka maistuu aidolta mansikalta, ja olen käyttänyt noita Gourmet-etikoita ihan sellaisenaankin salaatille. Vadelma on myös hyvää, mutta viikunan makuun en päässyt.

    VastaaPoista
  3. Yaelian,
    Villilohta saa nyt juuri pyytää Pohjanlahdella, sen pyyntiajathan on määrätty.

    Katriina,
    Kokeillaan nyt ilman viljatuotteita ja perunaa. Kokeilu on onnistunut tähän saakka, paino on pudonnut kilo/viikko. Ja "hyvä olotila" on aukeamassa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.