lauantai 4. kesäkuuta 2011

Juustokakku Fetasalaatti

Eilen tein juustokakun, uunissa kypsennetyn version. Pidän enemmän kypsennetystä juustokakusta kuin liivatepohjaisista. Ehkä paistetussa on enemmän kakkumaista  tyyliä ja maku kypsää. Tässä versiossa käytin raparperia kakun sisällä ja pintakoristelu on tuoreista mansikoista. Juustokakku on parasta seuraavana päivänä ja jääkaappikylmänä. Tänään siitä nautittiin jälkiruokana kahvin kera.
Pitkästä aikaa valmistin ruokaisan fetasalaatin. Fetajuusto tai sitä kutsutaan Välimeren salaattijuustoksi oli kotimaista Valion Violaa valmistettu Äänekoskella. Juusto oli hyvää, ostan tätä kotimaista jatkossakin.
Käytin kivellisiä vihreitä oliiveja. Mielestäni kivelliset oliivit ovat parhaita. Hillosipuleita lisäsin salaattiin, koska ne taas sopivat hyvin keitetyn kielen kanssa. Tarjosin salaatin seurana vastakeitettyä possunkieltä.

Juustokakku  
Pohja
300 g diggestive-keksiä muruina
150 g sulaa voita tai margariinia
Hienonna diggestivet tehosekoittajassa tasaiseksi murusteeksi.  Sulata rasva ja yhdistä se keksimuruihin.  Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksimurutaikina vuokaan pohjalle ja hieman reunoille.
Esipaista 200-asteessa noin 5-10 minuuttia.
Täyte
3-4 raparperin vartta huuhdeltuna ja pilkottuna. Keitä raparperi sokerin kera kypsäksi Levitä valutettuna kakun pohjan päälle.
4 kananmunaa
1/2 dl sokeria
250 g / 1 rs appelsiinituorejuustoa
250 g/ 1 rs  philadelphia tuorejuustoa
2 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita tomusokeri ja vaniljasokeri philadelphiajuustoon ja lisää mukaan appelsiinijuusto. Sekoita tasaiseksi. Lisää juustomassa munavaahtoon tasaisesti sekoittaen.
Kaada massa vuokaan raparperin päälle. Kypsennä 170-asteessa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen irrottamista vuoasta.
Koristelu,  huuhtele pieni rasiallinen mansikoita. Poista kannat ja viipaloi. Asettele viipaleet kakun päälle. Lisää lopuksi suklaabasilikan lehtiä.

Fetasalaatti
Pehmeää friseesalaattia, kevätsipulia ja sen vihreää vartta, hillosipuleita, kurkkua kuutioina, tomaattia lohkoina,  kivellisiä vihreitä oliiveja, Välimeren salaattijuustokuutioita. Kastike oliiviöljyä, puristettua sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria sekoitetaan ja  lisätään salaatille viimeiseksi.
Keitetty, kuorittu ja viipaloitu possunkieli lisukkeeksi salaatille.

2 kommenttia:

  1. Täytyy kokeilla juustokakkua ! :D

    VastaaPoista
  2. Daisy o Carl,
    Juustokakku on ollut suosittu, enää rippeet jäljellä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.