torstai 9. kesäkuuta 2011

Hiilisiikaa perunasalaatilla

Pyörin tänään taas toriostoksilla. Olin ostamassa savusilakoita uusien perunoiden seuraksi, mutta kalakojulla mieli muuttui. Ostin hiilisiikaa ja että oli hyvää kermaviilikastikkeen kera.  Ajattelin ostaa myös uusia pikkuporkkanoita, kun ne ovat niin makeita. Kas vain, porkkanat olivat jo kasvaa rojahtaneet melkein täyteen mittaansa. Hyviä ne olivat.  Mansikoita, suomalaisia, ostin vain sen verran mitä pari jäätelöannosta vaatii.

Hiilisiikaa perunasalaatilla
 
2 filettä hiilisiikaa, kypsytetty hiilloksella
1/2 kg uusia suomalaisia perunoita
pehmeää frisee salaattia
vihreää kevätsipulia varsineen sopivasti
pala suomalaista kurkkua
2 kpl varhaisporkkanaa
Salaatille kastike, oliiviöljyä, puristettua sitruunamehua, sokeria, suolaa
Kastike kalalle, 1 prk kermaviiliä, mustapippuria, sokeria ja suolaa ripaus, 2 tl hunajasinappia, reippaasti kevätsipulin vartta pilkottuna. Sekoitetaan.
 
Pese  ja harjaa perunat. Laita kiehuvaan suolalla maustettuun veteen ja keitä sopiviksi. Valuta ja anna kuivahtaa kannen alla. Pilko hieman ja kääntele pannulla, jossa olet juuri kypsentänyt porkkanat.
Pese porkkanat, suikaloi. Kypsennä voi/öljyseoksessa pannulla niin, että jäävät napakoiksi.. Ripauta hieman sokeria ja suolaa.

Huuhdo ja sekoita salaatti, pilko mukaan kevätsipuli. Sekoita mukaan salaattikastike ja nosta salaatti vadille. Viipaloi päälle kurkkua ja nostele viimeksi mukaan porkkanat.

2 kommenttia:

  1. Kiva katsella nälkäisenä tällaisia herkkukuvia...

    VastaaPoista
  2. Mona,
    Sehän onkin tarkoitus, että nyt pitää tulla syömään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.