torstai 18. marraskuuta 2010

Omena-jogurttitorttu

Isänpäiväksi leivoin omenatortun. Kermaisia kakkuja ei tällä kertaa haluttu. Ohjeessa, jonka löysin Pirkka-lehdestä, on käytetty jogurttia ja se oikeastaan houkutteli tämän tortun tekemiseen. Harvoin löytää hyviä jogurttikakkuohjeita. Kakku oli hyvää, seuraavalla kerralla käytän omenasosetta puolukkahillon asemasta. Nyt puolukka maistui hieman liian voimakkaana muiden makujen lävitse. Vaikka sitä oli aika pieni määrä.

Omena-jogurttitorttu
Pohja
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
3 omenaa
2 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunan kuorta raastettuna
1 dl rusinoita
4 dl turkkilaista luomujogurttia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 dl puolukkahilloa / omenahilloa
Pinnalle
sokeria ja kanelia
Käytin Leque-silikoni-irtopohjavuokaa, jossa on keraaminen pohja. Nostan kakun keramiikka-alustalla suoraan kakkuvadille. Jos käytät teflonirtopohjavuokaa, voitele reunat ja aseta leivinpaperi pohjalle.  
Vaahdota rasva ja sokeri, vatkaa joukkoon muna. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos taikinaan.  Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin.
Kuori omenat. Kuutioi puolet ja leikkaa loput ohuiksi lohkoiksi. Sekoita omenakuutiot, sitruunamehu ja -kuori sekä rusinat kulhossa. Sekoita jogurtti, munat, sokeri, perunajauhot ja vaniljasokeri keskenään.
Levitä puolukkahillo pohjan päälle. Lusikoi omena-rusinaseos vuokaan. Kaada jogurttitäyte omenoiden päälle. 
Asettele päälle omenalohkot. Ripottele pinnalle sokeri-kaneliseos.  Kypsennä torttua 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 1 tunti. Jäähdytä ja irrota vuoasta.
Tarjoa jäähtyneenä. Seuraavana päivänä torttu on parhaimmillaan..

2 kommenttia:

  1. Tein samanlaisen pari viikkoa sitten ja oli kyllä hyvää. Laitoin tota puolukkahilloa kyl yli ton desin ja se antoi niin mahtavan maun kakkuun :D

    VastaaPoista
  2. Daphnion,
    HYvää oli minustakin

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.