perjantai 12. marraskuuta 2010

Täytetyt ohukaiset kalkkunalla sekä puolukkahillolla

Kalkkunafileelle löytyi tänään käyttöä. Täytettyjä ohukaisia oli toivottu jo jonkin aikaa. Ajoitus oli oikea, kun avasin kaappien ovia syntyi mielessäni samalla ohje, jonka avulla toiveen toteutan. Ohukaisten raaka-aineet on aina kaapissa, mutta täyteainekset harvemmin. Onneksi on vapaus soveltaa, jos jotain puuttuu sen voi korvata jollain muulla. Ohukaisista onnistuu jälkiruoka helposti vain täytettä vaihtamalla. Niin syntyi jälkiruoka.

Ohukaiset kalkkunatäytteellä
n. 250 g kypsää kalkkunafilettä
1 prk raejuustoa
1 makea salaattisipuli
1 dl purkkiherneitä
3 rkl ranskankermaa
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta
Pilko kalkkunafilee hyvin pieniksi kuutioiksi. Silppua salaattisipuli varsineen. Sekoita fileekuutioihin raejuusto ja sipuli. Lisää joukkoon ranskankerma ja litistetyt, huuhdotut herneet. Mausta ja sekoita tasaiseksi.
Ohukaistaikina
4 dl  rasvatonta maitoa, 1 dl kermaa, 2 kananmunaa, 1/2 tl suolaa ja 3 dl vehnäjauhoja. Sekoita taikina ja anna turvota puolisen tuntia ennen paistamista.  Käytä paistamiseen voita tai juoksevaa floraa. Paista isoja ohuita ohukaisia.
Levitä 3-4 rkl täytettä ohukaiselle, rullaa. Laita täytetyt ohukaiset uuniin hetkeksi, jotta ohukaiset pysyvät lämpiminä. Jos haluat voit raastaa pinnalle juustoa. Kuten huomaatte en käyttänyt juustoraastetta.
 Täyte oli kevyt, mutta mehukas.

Ohukaiset puolukkahillotäytteellä
Näiden kohdalla oli helppo homma. Nosta puolukkahilloa ohukaisille, kääri rullalle. Levitä rullalle kinuskikastiketta. Nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.