torstai 4. maaliskuuta 2010

Silli-perunavuoka

Piti ostaa silakoita ja erehdyin vielä kalatiskilläkin pyytämään puolikiloa silakkafileitä.  Myyjä kertoi, että tiskin fileet eivät ole silakoita, vaan ruotsalaisia sillifileitä. Ne näyttivät silakoilta sekä kokonsa että ulkonäkönsä mukaan. Maussa saattoi olla pienoinen ero, suurin ero oli fileen värissä. Silli on punertavaa, kun silakka on vaaleaa. Silakkavuoka muuttui ja tein sillivuokaa. Sopi se näinkin.

Silli-perunavuoka 

500 g sillifileitä (silakka käy myös)
5-6 isohkoa perunaa + suolaa

n 1,5 prk (150g)anjovisfilettä
2 dl ruokakermaa 15%
1 rkl anjovislientä
1 tl kuivattua tilliä
1/2 dl korppujauhoja
valkopippuria ripaus
Kuori perunat ja viipaloi ne. Keitä suolalla maustetussa vedessä al denteksi.  Voitele uunivuoka ja peitä pohja perunaviipaleilla. Ne saavat jäähtyä sillä aikaa, kun valmistelet sillit.
Aseta anjovisfilee sillifileen lihapuolelle ja paina reunat yhteen. Sillifilee on nyt kalanmuotoinen.  Laita sillit riviin
perunoiden päälle.
Sekoita kerma, anjovisliemi, tillijauhe ja kaada sillien päälle. Ripottele pinnalle korppujauhot ja ripaus valkopippuria. Kypsennä uunissa 200-asteessa noin 20 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Tykkaan seka sillista, etta perunasta paljon, nayttaa tosi hyvalta!

    VastaaPoista
  2. Susa,
    Tämä valmistuu kuin itsestään uunissa.

    VastaaPoista
  3. Vaikutti niin herkulta, että pakkohan tätä kokeilla on. :D Nyt kun vielä onnistuin löytämään edes verrattain tuoreita sillifileitä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.