maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kasvissosekeitto

Virus on pitänyt muutaman päivän otteessaan. Tänään raahauduin keittiöön valmistamaan kasviskeittoa. Keitot ovat helppoja ja yleensä myös onnistuvat. Vai onko joku epäonnistunut keiton suhteen. En minä ainakaan. Maun voi aina tarkistaa ja lisätä tai laimentaa.
Kaapista löytyi porkkanoita, lanttua, juuripersiljaa, fenkolia, punasipulia ja purjoa. Niistä se soppa syntyy. Kuorin ensin punasipulin ja lohkoin paloiksi, pilkoin purjon keskiosasta noin 10 senttiä. Kuullotin sipulit rypsiöljyssä. Kuorin ja pilkoin juurekset, suikaloin  fenkolista puolikkaan. Juureksia oli noin 150 g kutakin.
Kuullotin  juurespalatkin. Sen jälkeen kiehautin fondista kasvisliemen ja lisäsin sinne juurespalat ja sipulit. Nestettä oli yksi litra. Kypsensin miedolla lämmöllä palat pehmeiksi. Soseutin sileäksi. Tarkistin maun, ripautin mukaan hieman paprikajauhetta. Lopuksi ikäänkuin pehmennykseksi 10%:sta ruokakermaa pieni loraus. 
Viipaloin keiton pinnalle kesäkurpitsaa. sopikin hyvin. Fenkoli antoi mukavan vähän makean maun keittoon.

2 kommenttia:

  1. Takuulla maukasta keittoa tuo. Pitääkin muistaa fenkoli taas joskus...

    Oma flunssakeittosuosikkini on sipulia ja tomaattia (murska käy hyvin, kun ei kipeänä jaksa niin laittaa) ja tolkuttomasti väkeviä mausteita. Röörit aukeavat.

    Toivottavasti olosi alkaa pian helpottua.

    VastaaPoista
  2. Kaisa,
    Tänään jo melkein terve.

    jl,
    Mausteet tosiaan avaavat tukkoiset röörit.
    Tänään jo parempi päivä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.