lauantai 27. maaliskuuta 2010

Päärynä-sinihomejuustopiirakka

Päärynä ja sinihomejuusto ovat hyvä pari keskenään. Maut synkkaavat hienosti. Kun valmistin tätä,  mietin kumpi lopputulos on makea vai suolainen. Merkkasin piirakan suolainen leivonta-osastoon, vaikka nautimme piirakkaa tänään jälkiruokana kahvin kera. Tämä sopii myös valko- tai punaviinin kanssa nautittavaksi ja alkuruokana salaatin kera. Paistoin piirakan irtopohjavuoassa, mutta miksei sen voi paistaa piirakkavuoassakin ja tarjota suoraan siitä. Käytin valmista piirakkataikinaa.

Päärynä-sinihomejuustopiirakka

1 pkt piirakkataikinaa
4-5 päärynää
1 tlk (200g) ranskankermaa 18%
2 kananmunaa

mustapippuria
125 g sinihomejuustoa
Voitele ja korppujauhota vuoka tai irtopohjavuoan pohja. Kuori päärynät, poista siemenkota, viipaloi ohueksi. Minulla oli isoja päärynöitä, niitä käytin 4 kpl. Anna pakastetaikinan sulaa tunti ennen leipomista. Muotoile pehmyt taikina vuokaan. Esipaista noin 10 minuuttia 225-asteessa. Levitä päärynäviipaleet limittäin tiiviisti piirakkapohjalle. Sekoita munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon ranskankerma, ripottele mukaan hieman mustapippuria. Sekoita ja kaada päärynöille. Murustele päälle sinihomejuusto. Paista 225-asteessa noin 30 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä 15-minuuttia ennen leikkaamista.

3 kommenttia:

  1. Varmasti hyvä yhdistelmä - mietin juuri tuota että onkohan makea vai suolainen kun luin eteenpäin niin se oli sinullakin mietinnässä :) Tosi näyttävä se on vieraskahvipöytään :)

    VastaaPoista
  2. naaam! menis just nyt ihan huippuhyvin!

    VastaaPoista
  3. Risulinna,
    Tulin siihen tulokseen että on sekä että, riippuu tarjotaanko alkupalana tai sitten jälkkärinä.

    Merituuli,
    Tosiaan pääsiäiseksi on sopivaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.