torstai 25. maaliskuuta 2010

Korealainen pannukakku

Luin töissä tänään Gloriaa ja äkkäsin sieltä nopean iltaruuan. Tuotahan pitää kokata. Sovelsin ohjeen pienellä lisäyksellä, lisäsin mukaan broilerin suikaleita. Lisukkeen tein ihan oman pääni mukaan. Oli hieman vaikeaa kääntää tätä luomusta, mutta seuraavalla kerralla olen varmasti melkein mestari korealaisen pannukakun teossa. Tykättiin kovasti tästä. Käytin salaatissa rucolaa, se sopi paremmin kuin korianteri olisi sopinut.

Korealainen pannukakku

taikina
1 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl kylmää vettä
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
täyte
3 kevätsipulia
100 g herkkusieniä (ap ohje siitakkeita)
1 rkl soijakastiketta
paistamiseen
 rypsiöljyä
Lisäksi tai lisukkeeksi
 rucolaa, melonia,
kesäkurpitsaa, tomaattia,
soijakastiketta
Sekoita vesi, vehnäjauhot ja suola. Silppua kevätsipuleiden vihreät osat.  Pilko sienet.
Kuumenna teflonpannu, lorauta pannulle rypsiöljy. Leikkaa broilerin ohutleike suikaleiksi ja ruskista hetki pannulla. Lisää silputut sipulit ja sienet . Paista pari minuuttia ja mausta soijakastikkeella.
Kaada taikina seoksen päälle ja levitä, että se täyttää pannun. Paista parisen minuuttia, kunnes pohja on ruskistunut. Riko munien rakenne ja kaada munaseos taikinan päälle. Paista, kunnes muna hyytyy reunoistaan. Käännä pannukakku leveillä lastoilla ja paista toista puolta noin minuutti.
Pannukakkun voit puolittaa lautaselle. Tarjosin seurana lohkottua kesäkurpitsaa (siemenet poistettu) melonia, tomaattia ja rucolaa. Voit pirskottaa pannukakun päälle hieman soijakastiketta. Salaatti on hyvää sellaisenaan. 

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi.