sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sitruunabroileria uunissa

Tänään oli broilerin vuoro. Aikomukseni oli tehdä kyssäkaalivuokaa lisukkeeksi, mutta sen teko jää huomiseksi.
Söimme päivällä ulkona, joten illaksi riitti broileri ja salaatti. Broileria jäi  huomiselle ja sehän sopii kyssäkaalin kanssa hyvin.

Sitruunabroileria uunissa
 
2 broilerin koipireisipalaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sitruuna
rypsiöljyä
vajaa desi kasvislientä fondista
currya, paprikajauhetta, rouhittua mustapippuria, suolaa
persiljasilppua
Poista broilerikoivista rasva ja osa nahkaa. Paloittele koivet nivelen kohdalta kahtia. Kuori ja hienonna sipulit. Pese sitruuna hyvin. Kuori ohuesti muutama viipale keltaista kuorta. Purista  sitruunasta 1/2 dl mehua.
Valuta uunivuokaan rypsiöljyä. Lisää sipulisilput ja kaada mukaan kasvisliemi ja sitruunamehu.  Lisää mukaan myös muutama siivu sitruunan kuorta. Ne voit poistaa myöhemmin.
Hiero broileripalojen pintaan kuivat mausteet. Laita palat vuokaan. Kypsennä 200-asteessa  30 minuuttia. Valele paloille lientä. Peitä vuoka foliolla ja kypsennä vielä noin 20 minuuttia, kunnes broileri on kypsää.  Sirottele valmiin broilerin päälle persiljasilppua. 

1 kommentti:

  1. Kävin taas tutkimassa ohjeitasi. Linkitän tämän "Kotona" blogisi omaan uuteen ruokablogiini

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.