tiistai 20. syyskuuta 2011

Lämmin juures-makkarasalaatti

Juureksien paras aika on syksy. Vastanostetut perunat, lantut ja porkkanat sekä monet muut ovat parhaimmillaan. Siksipä käytin tänään juureksia ja hieman eri tavalla valmistin niistä salaatin.  Lisäsin mukaan berliininmakkaraa kuutioina. Se sopi mehukkaiden juuresten mukaan hyvin. Mistä muuten makkaran nim  juontaa ?  Enpä löytänyt  tietoa ensi silmäyksellä netistä, jos joku tietää olisi mukava jos kertoisit.

Lämmin juures-makkarasalaatti


Lanttua, porkkanaa, perunaa, sipuli, kirsikkatomaatteja, tuoretta salviaa, berliininmakkaraa.
Mausteet ruususuola, paprikajauhe. Tomaateille kuivattua timjamia, suolaa ja sokeria. Rypsiöljyä ja voinokare.

Pese ja kuori juurekset. Leikkaa tasakokoisiksi kuutioiksi. Silppua sipuli ja kuullota voissa. Puolita kirsikkatomaatit ja huuhtaise muutama salvian lehti.
Voitele laakea uunivati rypsiöljyllä. Kaada vatiin juureskuutiot ja mausta suolalla ja paprikalla. Pyöräytä juureksia ja lisää tilkka vettä. Lisää mukaan kuullotettu sipuli. Nosta vati uuniin 200-asteeseen ja anna kypsyä noin 15 minuuttia.
Kuutioi berliininmakkara ja paista se pannulla kevyesti. Ota vati uunista ja lisää juureksille kirsikkatomaatit, ripottele niille mausteet suola, timjami ja sokeri sekä muutama salvian lehti. Lisää lopuksi makkarakuutiot.
Nosta vati uuniin ja anna kypsyä noin 10 minuuttia eli kunnes juurekset ovat kypsiä.
Ripottele pinnalle persiljaa ja nauti.

2 kommenttia:

  1. Tällainen lämmin juuressalaatti on mukava lounasruoka. Onkohan viljattomia makkaroita olemassa?

    VastaaPoista
  2. Luomumakkaroita on esim tämä berliinimakkara oli luomua. Kannattaa kysyä tiskillä viljattomuus.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.