keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Lohiperhoset tomaattipastalla

Pitkästä aikaa ei ole syöty kalaa, ei ainakaan viikkoon, vaikka tarpeen olisi syödä kaksi kertaa viikossa.  Auto oli huollossa ja sen hakumatkalla sopi käydä ostamassa lohiperhoset kalatiskistä.  Turkuun opiskelemaan muuttanut M oli tulossa läheiseltä Yliopistolta piipahtamaan meille. Tiesin, että lohi on hänen lempiruokaansa, joten oli ilo tarjota sitä. Vieras sai myös valita mitä tarjotaan lohen seuraksi ja se oli pastaa. Pyöräytin pastalle tomaattikastikkeen.

Lohiperhoset tomaattipastalla
Kuivaa talouspaperilla lohiperhoset. Ripauta pannulle rypsiöljyä. Perhoset olivat aika isoja, joten paistoin yksi kerrallaan keskilämmöllä. Maustoin suolalla ja mustapippurirouheella ja  käänsin hetkeksi toisenkin puolen paistumaan. Lohi kypsyy sopivaksi muutamassa minuutissa.
Suolalla maustettuun kiehuvaan pastaveteen mittasin täysjyvädurumpastan kiehumaan. Sen kiehuessa lisäsin pannulle rypsiöljyä ja  kuumalle pannulle puolitetut kirsikkatomaatit. Mausteeksi ripaukset sokeria, suolaa, mustapippuria ja timjamia. Kypsensin kirsikkatomaatit pehmeiksi ja lisäsin kermatilkalla notkistetun ranskankerman sekä tomaattipyrettä.
Valutin pastan ja sekoitin joukkoon kastikkeen. Kaikki oli valmista annostelua varten.
Lisukkeeksi vihreää, salaattia ja kurkkua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.