tiistai 18. syyskuuta 2012

Pähkinäinen omenatorttu - Suppilovahverokeitto

Eilen leivoin omenoista säilömisen ohessa omenatortun. Jotain samantapaista olen kai leiponut aikaisemminkin.  Pähkinöitä en kuitenkaan ole ennen käyttänyt. Kannattaa kokeilla.
Suppilovahveroiden risoton sienistä jääneistä jaloista ja lakillisista keitin niin ikään eilen nopean keitonj.
Keitto oli yksinkertaisen maistuvaa.

Pähkinäinen omenatorttu
100 g voita
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
Päälle
3 dl omenakuutioita
100 g ranskankermaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl perunajauhoja
1 dl cachevpähkinöitä murskattuna
3 rkl ruokokidesokeria
tomusokeria
Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Levitä taikina irtopohjavuokaan. Vuokani oli 22 cm, mutta sopii 18 senttiseen, jolloin torttu on korkeampi.
Kuori ja kuutioi omenat, levitä kuutiot torttupohjalle. Sekoita ranskankerma, vanilja ja perunajauhot. Levitä omenakuutioille.
Murskaa cachevpähkinät ja levitä tortun pinnalle. Ripottele lopuksi ruokokidesokeri.
Paista 175 asteen uunissa alatasolla noin 45 minuuttia.  Levitä jäähtyneen tortun pinnalle tomusokeria.

Suppilovahverokeitto no 2


6 dl lihalientä
2 1/2 dl  esipaistettuja suppilovahveroita
puolikas sipuli silputtuna
rypsiöljyä
1/2 pkt savuporo koskenlaskijajuustoa
Kiehauta lihaliemi. Pilko sipuli. Kuullota suppilovahverot ja sipuli rypsiöljyssä ja lisää keittoliemeen.
Keitä 5 minuuttia ja soseuta keitto tasaiseksi. Lisää koskenlaskija kuutioina. Kiehauta keitto, kunnes juusto on sulanut.

4 kommenttia:

  1. Omenatorttu näyttää ja kuulostaa tosi herkulliselta, täytyy tehdä ohjeesi mukaan nyt, kun on noita kotimaisia luomuomenoitakin runsaasti.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla, on sen verran hyvää.

    VastaaPoista
  3. Ihania ohjeita.
    Hauen päästä ja ruodoista olisikin saanut hyvän liemen aikaiseksi:)
    Täytyy muistaa ensi kerralla.

    VastaaPoista
  4. Hanne,
    Niistä tulee hyvä kalaliemi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.