lauantai 15. syyskuuta 2012

Alaskanseitiä pinaattipedillä

Olisin voinut  jättää postaamatta tämän ruokakokkaukseni, kun kuvat epäonnistuivat. Otin vain kaksi kuvaa ja tämä julkaistu onnistui vähän paremmin. Postaan kuitenkin ihan pakasteseitin takia. En ole ainakaan kymmeneen vuoteen ostanut pakasteseitiä.  Minulla on ollut negatiivinen ennakkoluulo juuri tätä kalaa kohtaan. Muistan sen maun pahvimaisena ja mauttomana.
Koska tänään torin kalakauppiaalla  ei ollut jäljellä tuoretta kalaa, menin lähikauppaan ja päättäväisenä päätin laittaa tälle päivälle kala-aterian. Valikoin pakastealtaasta seitipaketin. Yksi syy valintaan oli myös torilta ostamani babypinaatti. Mietin,. että pinaatti sopisi juuri tämän kalan kanssa. Ja niin se sopikin.
Lopputulos oli sen verran hyvää, että uusin tämän ohjeen  aika pian. Vaihdan sitten kuvan tähän postaukseen.

Paistettu alaskanseiti
Haudutettu pinaatti
Jogurtti-ranskankermakastike
Balsamicoporkkanat
400 g /1 pkt alaskanseitiä fileenä pakaste
voita paistamiseen
200 g babypinaattia
1 sipuli
rypsiöljyä
2 rkl sitruunamehua puristettuna
ruususuolaa, viherpippuria
5 rkl tummaa balsamicoa
1 rkl palmusokeria
Ota pakasteseiti huoneenlämpöön  sulamaan 8 tunniksi. Kala saa olla aivan sula, jotta fileet irtoavat hyvin.
Huuhdo pinaatti ja suikaloi isohkoiksi suikaleiksi (voit jättää suikaloinnin poiskin). Silppua sipuli.
Höyrystä pinaattia ja sipulia  omassa mehussaan rypsiöljyssä kannen alla 10 minuuttia. Älä lisää vettä.
Paista kalafileet pannulla voissa ja mausta suolalla, sitruunamehulla ja viherpippurilla.
Levitä uunivuoan pohjalle haudutettu pinaatti ja nosta kalafileet pinaatin päälle. 
Huuhdo pannu balsamicolla ja lisää mukaan palmusokeria. Sekoita ja kaada kalan päälle vuokaan.
Pidä vuokaa 150-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.
Kypsennä pannulla voinokareessa porkkanasoirot, lisää mukaan tilkka balsamicoa sekä suolaa.
Sekoita kastike, 4 rkl ranskankermaa, 4 rkl maustamatonta jogurttia ja paprikajauhetta.
 

2 kommenttia:

  1. Selkeän simppeliä ruokaa.
    Koska minä kammoan ruotoja kaloissa niin ostan usein mieluummin pakastekalaa. paistettu kala, namnam...nyt alkoi tehdä mieli sitä! Huomiseksi teen, lupasin itselleni :-)

    VastaaPoista
  2. Anna,
    Tästä tulikin sen verran hyvää, että uusin jossain vaiheessa.
    Kuva on tosiaan onneton, käsi on myös vapissut ja kohdistus pielessä.
    Mutta sehän ei ruokaan vaikuta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.