sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Punajuurivuoka

Punajuuresta en ole valmistanut ruokaa  pitkään aikaan. Tänään, laskiaisena, oli helppo laittaa ruoka uuniin ja käydä vähän ulkoilemassa.  Hernekeitto olisi ollut se perinteinen laskiaisruoka, mutta perinteet ovat monelta osin jo muuttuneet tai unohtuneet.  Tosin nyt ollaan menossa taas takaisin niin sanottuun perinteiseen ruokaan. Lihan halpoja osia käytetään  trendiravintolaoissa tyyliin päästä saparoon tai häntään. Kaikki hyödynnetään eikä sovi nenää nyrpistää. Sanotaanhan sitä, että luun vieressä liha on maukkainta.
Juureksia ja kasviksia ei voi myöskään unohtaa. Niidenkin arvostus on noussut ja nyt arvostetaan kotimaista  mielellään luomua. 

Punajuurivuoka

9 kpl pieniä punajuuria
2  hapokasta omenaa
80 g sinihomejuustoa Aura
mustapippuria ja timjamia
3 dl vettä + kasvisliemifondi
ranskankermaa  tai pehmeää vuohenjuustoa
Huuhtele punajuuret ja keitä melkein kypsiksi.  Anna punajuurien hieman jäähtyä. Kuori ja leikkaa ne kuutioiksi.
Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa kuutioiksi. Sekoita punajuuri- ja omenakuutiot ja siirrä ne voideltuun vuokaan. Ripottele mukaan mustapippuria ja timjamia.
Murustele sinihomejuusto ja sekoita vuokaan.
Keitä kasvisliemi ja kaada vuokaan. Kypsennä uunin 175-asteessa noin 40 minuuttia.
Tarjoa punajuurivuoan kera nokare ranskankermaa tai pehmeää vuohenjuustoa.  

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.