perjantai 3. lokakuuta 2008

Omenakakku

Omenapuiden omistaja muisti minua isolla omenapussillisella. Pussissa oli pieniä punakylkisiä omenoita ja isohkoja pehmeämaltoisia vihreitä omenoita. Nyt omenat on syöty. Viimeisistä pienistä punakylkisistä tein omenakakun, pienen, litteän ja helppotekoisen. Pienet omenat tarvitsi vain kuoria, poistaa siemenkota ja puolittaa. Ne olivat omiaan tähän kakkuun.

Omenakakku

10 pientä omenaa
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta ja 1/2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
3 pientä kananmunaa
1 dl maitoa
reilu 1 dl creme fraichea
reilusti kanelia
1 dl ruokokidesokeria
Kuori omenat. poista siemenkota omenaporalla ja puolita omenat. Laita omenapuolikkaat voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele päälle reippaasti kanelia.
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa munat, maito ja ranskankerma yhteen. Lisää jauhoseos ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos omenoiden päälle.

Sirottele ruokokidesokeri omena/taikinaseoksen päälle. Paista 225-asteessa 15 minuuttia, vähennä lämpö 175-asteeseen ja paista vielä 20 minuuttia.

Tarjoa vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kera.

4 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa kivalta, hieman eri tavalla valmistetulta omenapiirakalta, mutta sehän onkin kakku. Vähän kuin keikauskakku, jota ole joskus tehnyt.
    Tämäkin siis kokeiluun.

    VastaaPoista
  2. Uudenlainen versio ihanalle omenalle. Taitaa olla hyvin vähärasvainenkin, tuota voisi kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Sooloilija,
    on vähän kevyempi ja nopeampi versio, ranskankermakin on 8 %sta

    VastaaPoista
  4. katriina,
    on rasvaa vähän. minulle sopii nopeasti toteutuva leivonta, sitä tämä on

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.