torstai 9. lokakuuta 2008

Siikaa pestossa ja viipaleperunat

Jokin aamu sitten MTV3:n Makuja aamuohjelmassa Henri valmisti siikaa ja pestokastiketta. Se näytti niin herkullisen hyvältä, että päätin hieman mukaellen valmistaa siikaa pestossa. Pikkusiikaa ei ole kovin usein tarjolla, mutta nyt sitä löytyi valmiina fileenä kalatiskistä. Minusta pikkusiika on kalojen aatelia. Kun sitä saa, kannattaa aina ostaa. Pestoa en tehnyt itse, vaan tyydyin valmiiseen pestoon, joka on ihan hyvää.

Viipaleperunat uunissa

Kuori perunat ja leikkaa ne viipaleiksi. Mausta suolalla, mustapippurilla, paprikajauheella, ripauta päälle oliiviöljyä. Kierittele kulhossa viipaleet, jotta mausteet sekoittuvat tasaisesti.
Kaada perunaviipaleet voideltuun uunivuokaan ja kypsennä 175-asteessa.

Siikaa pestossa

Siikafileitä, yksi filee per syöjä
Pyyhi fileet talouspaperilla ja leikkaa nahkapintaan viillot
Mausta hienolla merisuolalla, ripauksella valko- ja mustapippuria
Levitä fileiden nahkapuolelle pestokastiketta
Nosta fileet leivinpaperin päälle uuniritilälle ja kypsennä keskilämmöllä 200-asteessa noin 8 minuuttia.

Salaatti appelsiinilla

Sekoita kalaruuan seuraksi salaatti. Pehmeää lehtisalaattia revittynä, pirskota päälle oliiviöljyä. Kuori ja poista siemenet kurkusta ja viipaloi se salaatille. Lisää päälle pilkottua appelsiinia ja suikaloitua luumutomaattia. Lopuksi ripaus yrttisuolaa.

Jäätelöä jälkiruuaksi

Jälkkäriksi nautittiin Ainon jäätelöuutuutta, luumuhyve-jäätelöä. Se ei kuitenkaan ollut aivan Aino-jäätelöiden parhaimmistoa. Makeahko, mutta maistuihan se.

2 kommenttia:

  1. Nami, tuo pestosiika kuulostaa ihanan houkuttelevalta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.