keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Kaali-juurespata uunissa

Nyt induktioliesi määrää mitä ruokaa voidaan tehdä. Perjantaina palataan taas normaaliin määräysvaltaan, kun liesi toivottavasti saadaan korjatuksi. Tänään ruoka valmistui uunissa, mutta aloitus tapahtui liedellä hetken aikaa, kunnes kaikki taas päättyi levyjen omavaltaiseen ajatukseen ja sammumiseen. Ohrasuurimoita ehdin kypsentää noin puolisen tuntia.

Kaali-juurespata uunissa

3/4 osa keskikokoista valkokaalia, silppua pieneksi
2 porkkanaa, pilko puolikasrenkaiksi
300 g lanttua, suikaloi tikuiksi
2 perunaa, suikaloi tikuiksi
2 dl rikottuja esikypsytettyjä ohrasuurimoita
1/2 l kasvislientä, 2 kasvisliemikuutiota ja vettä
suolaa, kuivattua basilikaa, mustapippuria, meiramia
3 rkl tummaa siirappia
1 1/2 dl Flora 4%:sta kevyt&paksu ruokakermaa
Kypsennä ohrasuurimot kasvisliemessä hieman kauemmin kuin puoli tuntia.
Yhdistä uunikulhoon silputut juurekset ja ohrasuurimot, mausta seos ja sekoita.
Lisää vettä. Hauduta pataa uunissa 175-asteessa noin 2-3 tuntia. Lisää loppuvaiheessa pataan ruokakerma ja sekoita, tarkista samalla maku ja jatka hauduttamista.

Tarjoa kaali-juuresruoka puolukkasoseen kera. Ohrasuurimot korvasivat mielestäni hyvin esimerkiksi jauhelihan tai soijarouheen.

2 kommenttia:

  1. tämä maistuisi meilläkin. nam!

    me olemme löytäneet tänä syksynä (vasta) kaalin ja ohran mainion yhdistelmän. jotenkin ne sopivat hyvin yhteen!

    VastaaPoista
  2. Minustakin ohra sopii hyvin kaalen ja juureksienkin kanssa.
    Ei tarvinnut lisätä jauhelihaa, ohra teki padasta ruokaisan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.