tiistai 7. elokuuta 2012

Haudutettu maksapata

En ole aikaisemmin hauduttanut maksaa. Löysin herkulliselta kuulostavan ohjeen vihannes.net-sivulta.
Kannatti kokeilla, oli mehevää pataruokaa. Lisukeperunamuusin vaihdoin lanttusoiroihin. Lanttu hieman makeahkona sopi maksan makuun hyvin.

Haudutettu maksapata
400 g naudanmaksaa
2-3 savupekoniviipaletta
rypsiöljyä
2 sipulia
1 punainen paprika ja 1 keltainen paprika
vettä 
merisuolahiutaleita
maustepippuria
1 dl kermaa
meiramia
Poista maksasta kalvot ja leikkaa maksa parin sentin kokoisiksi kuutioiksi. Kuori ja silppua sipulit. Huuhdo ja halkaise paprikat, poista kanta, siemenet ja valkoinen osuus. Leikkaa paprikat pieniksi kuutioiksi. Leikkaa pekoni suikaleiksi ja paista pannulla. Siirrä palat pataan. Nosta maksakuutiot pannulle ja ruskista ne kevyesti, mausta ja siirrä pataan.Kuullota sipuli rypsiöljytilkassa, siirrä pataan ja nosta pataan myös paprikakuutiot. Lisää sen verran vettä, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä miedolla lämmöllä noin 20-25 minuuttia. Tarkista maku, suurusta kastikesuurusteella. Lisää meirami  ja kerma.
Tarjoa perunasoseen kera tai minun tapaani pannulla kypsennettyjen lanttusoirojen kera.   

1 kommentti:

  1. Hyvältä tuo vaikuttaa. Maanantaina maksaostoksille. Kiitos vinkistä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.