perjantai 28. elokuuta 2009

Sveitsinleikkeet broilerista

Etsin taas tänään maustamatonta broilerin rintafilettä jonkin aikaa marinoitujen lihojen joukosta. Löytyihän niitä pieni otos, mutta hyllymetreittäin taas niitä marinoituja. Nyt on lihan marinointi ollut uutisissa esillä. On käynyt ilmi, että vanhentumassa olevia lihoja on herätetty henkiin marinoimalla. Onneksi terveystarkastajat ovat olleet valppaina. Kuluttajien pitäisi todella jo herätä ja äänestää ostoksillaan marinoimattomien puolesta. Marinoinnin voi todellakin tehdä kotona itse tai maustaa itse oman makunsa mukaan lisäaineettomasti.

Sveitsinleikkeet broilerista

3 broilerin rintafilettä
6 viipaletta savukinkkua
6 viipaletta emmentaljuustoa
Leivitykseen
1 muna
2 rkl vettä
korppujauhetta
vehnäjauhoja
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
1 tl suolaa
Paistamiseen rypsiöljyä



Nuiji broilerifileet ohuessa pakastepussissa ohuiksi leikkeiksi. Laita kullekin leikkeelle kinkku- ja juustoviipaleet. Käännä leike kaksinkerroin taskuksi.
Sekoita vatkattu muna ja vesi lautaselle. Sekoita toiselle lautaselle korppujauhe, vehnäjauhot ja mausteet. Kasta leikkeet munaan ja sen jälkeen jauhoseokseen.
Kypsennä öljyssä noin 5 minuuttia kummaltakin puolelta.
Leikkeiden seurana tarjosin basmatiriisiä ja tomaatti-rucolasalaattia. Mehukasta ja hyvää oli.
Uunipersikat sopivat erittäin hyvin jälkiruokana tähän kombinaatioon.

2 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkuruokaa taas, tätäkin on testattava! Sitä siideribroileriohjettasi ennätinkin muuten jo kerran kokeilemaan, ja takuulla kokeilen vielä uudelleenkin. : )

    VastaaPoista
  2. Canelia,
    Tämä oli mehevän herkullista. Basmatiriisi sopi mukaan hyvin.

    Älä unohda kokeilla uunipersikoita, nopeaa ja mehukasta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.