tiistai 25. elokuuta 2009

Perhospastaa herkkusieniä ja kasviksia

Onko tiistai viikon välipäivä, jolloin tyhjennetään jääkaappia ja inspiroidaan ruokaa sen mukaan.
Tänään ainakin tein niin. Herkkusieniä, parsakaalia, kesäsipulia ja kesäkurpitsaa. Pastakastikehan niistä tulee. Perhospastaa kiehumaan ja kastikkeen tekoon.

Pilkoin herkkusienet ja sipulin. Paloittelin parsakaalin. Halkaisin kesäkurpitsapalan ja vedin siemensydämmen pois ja viipaloin. Pastavesi kiehui, lisäsin suolan ja hieman oliiviöljyä veteen ja loiskautin pastan kiehumaan.
Pannulle pirskotin hieman rypsiöljyä. Kuumalle pannulle ensin kesäsipulit, hetken päästä sienet.
Sekoittelin muutamia minuutteja, että sienten neste haihtuu.



Parsakaali ja kesäkurpitsa saivat mennä nyt pannulle ja taas muutamia minuutteja sekoittaen kului aikaa. Pasta kypsyi noin 13 minuuttia.
Sitä ennen maustoin kasvikset, suolaa, chilijauhetta, paprikajauhetta ja unikonsiemeniä.
Ricottajuustoa oli jäljellä puoli purkkia lisäsin sen pannulle, vielä hieman ruokakermaa ja pastan keitinvettä. Pasta oli kypsää ja kastike valmista. Pastan valutus ja kulhoon, joukkoon kastike ja
ruoka pöytään. Hyvin arvioitu täsmäannokset, mitään ei jäänyt jäljelle.

2 kommenttia:

  1. Oih kun tuli nälkä! Menikin tämä päivä ihan oikeissa töissä :-) Siksi ei paljoa tarvitse houkutella jääkaapille että mitähän siellä ois? No, illalla tehtyjä muffineja, tomaatteja, kananrintapala..onneksi valmiiksi paistettu! Ei kun syömään! ( mutta kun ois ollut sitä perhospastaakin...)

    VastaaPoista
  2. Anna,
    Pastat ovat niin helpon nopeita ruokia. Ja niihin saa mahdutettua jääkaapista löytyvät jämät hyvin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.