torstai 25. elokuuta 2011

Pihvi salaatilla

Koska olen huomenna lähdössä muutaman päivän lomailureissulle, oli sopivaa valmistaa täsmäruokaa eli kaapit tyhjäksi vihanneksista. Kävin kauppahallista ostamassa pihvit.  Ateria valmistui helpon nopeasti. Salaatit pääsivät lautaselle ja jääkaappi jää sopivaan valmituteensa muutamiksi päiviksi.
Postailen matkan varrelta muiden kokkauksia - luultavasti.

Pihvit salaatilla


Ensin pihvi ja se ei ole vaikeaa. Huoneenlämpöön puolituntia ennen paistamista. Maustaminen suolalla ja mustapippurilla. Maustoin jo siinä vaiheessa, kun nostin ne työpöydälle. Lihamestari on leikannut pihvit naudan sisäpaistista ja nuijinyt ne valmiiksi.
Pannulle voita ja rypsiöljyä. Kun voin tirinä lakkaa ja tulee hiljaista, nostan pihvit paistumaan, levy asennossa 7/9. Kypsennys noin 2 minuuttia per puoli, jolloin pihvit ovat mediumit. Nostin pihvit  folion alle odottamaan.
Salaattipedin kokosin  tammenlehvä- ja vihreä Keiju-salaateista, lisäsin ripauksen oliiviöljyä, lisäksi tomaattia, kurkkua ja avokadoviipaleita. Pihvi keskelle ja päälle persiljaa.
Yksinkertaisen hyvää.

3 kommenttia:

  1. Meillä on usein viikonloppuisin tälläisiä pihvi salaatti ruokia tarjolla.

    VastaaPoista
  2. Tupu,
    Ovat maukasta ja terveellistä tarjottavaa.

    Askartelin itte,
    Olikin hyvää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.