keskiviikko 3. elokuuta 2011

Missisipin mutapiirakka

Leivoin eilen ja viimeistelin tänään suklaisen Missisipin mutapiirakan. Ohje on kirjasta  Leivonnaisia herkkusuille, josta aikaisemmin postasin  herkulliset mustikkamuffinit.

Missisipin mutapiirakka 10-12 palaa

Pohja
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
110 g suolatonta voita
Mittaa jauhot, suola ja voi monitoimikoneeseen ja vatkaa hiljaisella nopeudella, kunnes seos on murumaista ja ainekset sekoittuneet (sekoitin ensin käsin murustelemalla ja lopuksi vatkaimen alhaisella nopeudella). Lisää 1 rkl vettä ja vatkaa, kunnes taikina on tasaista ja sileää. Jos taikina on kuivan tuntuista, lisää vielä 1 rkl vettä. Vatkaa suuremmalla teholla, jotta saat ainekset yhdistymään hyvin. Kääri taikina muovikelmuun ja jätä tunniksi odottamaan.
Kauli taikina  jauhotetulla alustalla levyksi. Levitä 23 senttiseen piirakkavuokaan, leikkaa ylimääräiset pois. Aseta piirakkapohjan päälle pala leivinpaperia ja levitä paperille kuivia herneitä tai riisiä. Paista 170-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Poista paistoherneet/riisit ja paperi ja paista vielä 10 minuuttia. Taikinan tulee olla valeaa ja keskeltä osittain raakaa.
Täyte
150 g tummaa suklaata karkeasti pilkottuna
50 g suolatonta voita
0,3 dl vaaleaa siirappia
6 kananmunaa
3,3 dl ruokokidesokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl kuohukermaa
Mittaa suklaa, voi ja siirappi kuumankestävään kulhoon hiljalleen kiehuvan vesikattilan päälle (älä anna kulhon osua veteen). Anna olla, kunnes ainekset ovat sulaneet, nosta kulho kattilan päältä ja anna seoksen jäähtyä hiukan.
Mittaa suklaaseoksen sulaessa munat. sokeri ja vanilja monitoimikoneeseen (tai käytä sähkövatkainta) ja vatkaa ainekset sekaisin.
Vatkaa munaseoksen joukkoon vähitellen lämmin suklaaseos alhaisella nopeudella. Varmista, ettei suklaa ole liian kuumaa, jotta munat eivät kokkaroidu. Vatkaa kunnolla, niin että seoksesta tulee sileää.
Kaada täyte esipaistetun piirakkapohjan päälle ja paista piirakkaa uunissa 35-40 minuuttia 170-asteessa.  Tarkista loppuvaiheessa, että piirakka ei pääse palamaan. Valmiin piirakan tulee olla kiinteää, mutta keskeltä hiukan tutisevaa. Anna piirakan jäähtyä kokonaan, peitä se ja nosta jääkaappiin yöksi.
Vatkaa kerma ennen tarjoilua pehmeäksi vaahdoksi. Levitä piirakan päälle ja koristele suklaalastuilla.
Nostelin lusikalla kermavaahdon piirakalle, se oli nopeaa ja sujui minultakin hyvin.

8 kommenttia:

  1. Herttileijaa,täällä valuu kuola suusta tuon kuvan johdosta=D Olikohan se eilen,kun Tuijan kodin ja puutarhan kautta tänne pompsahdin ja jäin lukijaksi,kommentointi ei jostain syystä onnistunut,toivottavasti nyt toimii..Upean näköinen piirakka,ehdottomasti kokeilen ja monta muutakin mielenkiintoista reseptiä bongasin,kiva blogi ja ihana nimi!Herkullista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kirstin kanssa täydellisen samaa mieltä...ihana piirakka..

    VastaaPoista
  3. Ooh mikä kuva! Tuo on todellista herkkua,olen sitä syönyt USAssa asuessa.Syntisen hyvää!

    VastaaPoista
  4. Oijoi, aivan taivaallisen näköistä herkkua! Ihana kermavaahtovuori! Itselläni on valkosuklaasta tehdyn mutakakun ohje odottelemassa, että ennättäisin joku päivä siirtää sen blogiin talteen. Aika hyvää tuli silläkin reseptillä. : ) Myös perinteistä tummaa versiota kokeilin alkukesästä, mutta se päätyi erinäisten vaiheiden jälkeen biojäteastiaan; täytynee yrittää joskus uudelleen vähän paremmalla onnella...

    VastaaPoista
  5. No kyllä nyt täälläkin kuola valuu ja nieleskelen tyhjää....
    Tota on pakko kokeilla syksymmällä! Yhtä juttuu mä en ymmärrä: kun voin täytyy olla suolatonta ja sitten kuitenkin lisätään suolaa?

    VastaaPoista
  6. Näyttääpä hyvältä!

    VastaaPoista
  7. Kirsi,
    Kiitos, että löysit bloginiini.
    Mutapiirakka on syöty ja hyvää oli.
    Samaa sinulle.

    Tuija,
    Tosi herkullinen suklaisen pehmeä täyte.

    Yaelian.
    On juuri sopivan suklaista.

    Canelia,
    Kurkkaanpa sitten sitä valkosuklaaunelmaakin.
    Nämä on niitä herkkuja, joita tehdään harvakseltaan, että maku säilyy aina yhtä hyvänä - ei pääse kyllästymään.

    Viivi,
    Minun pitää nyt tunnustaa, että en metsästänyt suolatonta voita, käytin vähäsuolaista- Ja ihan hyvin soipi sekin.

    VastaaPoista
  8. NaMiNaMi,
    Kannattaa kokeilla, jos suklaista haluaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.