sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Possun ulkofile uunissa paistaen

Tänään kypsensin possun ulkofileen uunissa sillä parhaaksi koetulla tavalla. Olen tehnyt tätä ennenkin, mutta laitan ohjeen tähän uudelleen ja avaan samalla possulle oman kategorian. Huomasin, että sain  edetä vuoteen 2009 ennekuin löysin ohjeen.

Possun ulkofilee uunissa paistaen

n 1 kg possun ulkofilettä
Marinadi
4 rkl rypsiöljyä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl hunajaa
3 tl dijon sinappia
2 tl suolaa
mustapippuria, paprikajauhetta
2-3 sipulia
Poista fileestä kalvot ja rasva. Sekoita marinadin aineet. Aseta filee uunivuokaan ja sivele marinadia molemmille puolille. Peitä foliolla ja laita filee marinoitumaan jääkaappiin 2-8 tuntia.
Ota filee jääkaapista tunti ennen paistamista huoneenlämpöön. Paista marinointeineen samassa uunivuossa. Pistä lihaan paistomittari. Kuori ja lohko mukaan pari-kolme sipulia. Paista 200-asteessa puoli tuntia ja alenna lämpöä 150-asteeseen ja jatka paistamista, kunnes mittari näyttää 80-84-astetta haluamasi kypsyysasteen mukaan.
Anna fileen vetäytyä uunista oton jälkeen  folion alla  20 minuuttia. Viipaloi tarjolle.
Siivilöi kastikkeeksi paistoliemi ja sakeuta se maissijauholla. Tarjoa uunisipulien ja perunalohkojen kera. Meillä oli tänään eilisen perunoista paistettuja perunalohkoja.   

Kirjolohileipä    
Alkuruokana tai oikeastaan se oli tämän päivän lounas syötiin kylmää uunikirjolohta. Siitä syntyi lisukkeineen maistuva voileipä

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.