tiistai 6. heinäkuuta 2010

Naurista, possua, hunajamelonia ja muutakin

Tänään valmistuivat päivän kootut. Jotain vanhaa, jotain uutta ja ennenkaikkea ennen koettua. Kaupassa oli aivan herkullisia keltaisia nauriita ja niissä olivat komeat naatitkin jäljellä. Siis erittäin houkuttelevia. Laitoin naurisnipun naatteineen ostoskärryyn. Suloinen vieraamme Maria pitää wieninleikkeistä, ehdottomasti niitä otin myös mukaan. Possun ulkofilee oli tällä kertaa leikkeen raaka-aine ei nauta. Nimenomaan sitä kysyin, että kumpaa otetaan. Tallaisena kesäpäivänä oikaisin hieman leikkeen teossa  paneroin vain kerran ja korppujauhossa.
Sanoin, että teen naurisraastetta. Kun keittiössä vauhtiin pääsin, napsautin  uunigrillin päälle ja grillasin nauriit. Huomasin jääkaapissa, että eilisestä oli jäänyt keitettyjä varhaisperunoita. Kuutioin ja paistoin ne pyttipannumaisesti. Keitin vielä varmuuden vuoksi riisiäkin. Hunajameloni taas sekottui salaattiin.
Kyllä näistä aikamoinen ateria syntyi. Tosin olin ainoa, joka söi riisiä.  Onkohan meillä huomenna jotain riisijälkkäriä. On varmasti, koska minä en millään raaski heittää mitään ruokaa pois.

Wieninleike ja grillattua naurista

Possun ulkofileepihvit nuijitaan suht ohuiksi  Kananmunaan sekoitetaan vesitilkka ja korppujauhot maustetaan suolalla, paprikajauheella ja mustapippurilla. Nuijittu pihvi pyöritellään molemmin puolin munaseoksessa ja kastellaan korppujauhoihin molemmin puolin. Pannulle lorautetaan rypsiöljyä. Pihvi paistetaan pannulla kullanruskeaksi, mutta ei aivan täydellä teholla. Sama toistetaan niin monta kertaa kuin on pihvejä.
Nauriit pestään hyvin. Ensin poistetaan kuitenkin komeat naatit. Jätin hieman vartta. Nauriit viipaloidaan naattien kasvusuuntaan. Viipaleille sivellään rypsiöljyä, hunajaa ja ripotellaan suolaa. Grillataan sopivan kypsiksi.

Salaattiin sekoitetaan rapeaa pehmytlehtistä friseesalaattia ja salanovaa. Kurkkua viipaloidaan puolirenkaiksi mukaan. Tässä vaiheessa salaattiin ripautetaan kastike, jossa on oliiviöljyä, omenaviinietikkaa, hunajaa ja suolaa. Nyt kuutioidaan mukaan hunajamelonia. Ja lopuksi lisätään vielä mustia oliiveja.  Muuten hunajameloni sopii possuruokien kanssa hyvin, kuten nauriitkin.
Jotta nälkä lähtee toiset lisäsivät paistettuja perunakuutioita mukaan ja vain yksi lisäsi riisiä.

2 kommenttia:

  1. Ihastuttavia nämä sinun ruokaideat ja reseptit. Blogistasi on tullut minulle keittokirja:)

    VastaaPoista
  2. A-nonyymi,
    Kiitoksia vaan, mukava jos olet saanut inspiksiä täältä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.