perjantai 30. heinäkuuta 2010

Grillattua broilerinkoipea, salaattia ja mansikkajäätelöä

Grilliruokaa omasta grillistä tänään. Broilerinkoivet sopivat hyvin grillattaviksi, mutta vaativat tuhdin maustekastikkeen. Marinoimattomille koiville oli helppo valmistaa mausteikas kastike. Hunajamelonia ja kesäherneitä salaattiin, ne sopivat broileriruokiin hyvin.
Jäätelö oli puoliksi itsetehtyä. Naturel kermajäätelö muuttui ihanaksi jälkiruuaksi, kun tuunasin sen mansikoilla.

Grillatut broilerikoivet ja hunajamelonisalaatti 

1 pkt broilerikoipia (3 kpl)
Maustekastike
6 rkl soijakastiketta
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl chilitahnaa (punaista)
3 rkl tomaattipyrettä
Kaada ainekset paistinpannulle, sekoita hyvin. Anna kiehahtaa. Hauduta muutama minuutti, kunnes kastike saostuu. Katkaise koipien nuijapäät erikseen. Tee viiltoja kopien pintaan. Laita koivet paistinpannulle ja kierittele ja sivele ne kauttaaltaan kastikkeeseen. Aseta folio grilliritilälle. Grillaa esim uunigrillin alla noin 25 minuuttia, käännä kerran grillauksen aikana, sivele samalla valunutta kastiketta broilerin pintaan.
Kypsennä lisäkkeeksi riisiä
Hunajamelonisalaatti, pehmeää salaattia ja Sorrentosalaattia, vinaigrettekastiketta, suikaloitua hunajamelonia, viipaloitua kurkkua ja kesäherneitä.

Mansikkajäätelöä puoliksi itse tehtynä

Notkista kermajäätelö huoneenlämmössä, sekoita tasaiseksi. Lisää tuoreille mansikoille vaniljasokeria ja soseuta. Kaada mansikkasose jäätelön joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Annostele annoskulhoihin ja nosta ne pakastimeen jäädyttymään ja odottamaan tarjoiluvuoroa. Nostele tarjolle vietäessä pinnalle mansikoita. Nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.