perjantai 16. heinäkuuta 2010

Mozzarella-naurissalaatti

Kun ulkona lämpötila huitelee kolmeakymppiä, kevyt ruoka maistuu kaikkein parhaimmalta. Tänään en edes ajatellut napsauttaa liettä päälle. Kokosin salaatin inspiroimalla mukaan ainesosia hieman poikkeavasti. Mozzarella ja nauris eivät heti tulisi mieleen yhdessä. Kun jääkaapin avasin ja siellä näitä molempia oli, yhdistin ne salaatissa. Olipas se hyvää varsinkin, kun kastikkeeseen murskasin valkosipulia. Sehän se lujitti vain koostumuksen yhteen.

Mozzarella-naurissalaatti

salanovasalaattia
keltaista naurista
tuoretta kurkkua
mozzarella-juustoa
salaattisiemeniä
Kastike
neitsytoliiviöljyä, hunajaa, omenaviinietikkaa, suolaa ja murskattua valkosipulinkynttä. Sekoita ainekset sakenevaksi.
Revi salanovasalaatti kulhoon. Ripsauta mukaan kastike kevyesti sekoittaen. Kuori ja viipaloi nauris ohuiksi viipaleiksi ja pilko ne edelleen pienemmiksi. Ripottele salaatin päälle. Suikaloi kurkku ja lisää salaatille. Suikaloi mozzarella ja lisää salaatille. Paahda salaattisiemenet, ripottele salaatin päälle. Kivennäisvesi oli hyvä juomavalinta salaattipöytään.
Ennen ruokahetkeä raastoin vielä naurista ja sekoitin mukaan rusinoita. Raastetta sopi myös nostaa mukaan salaattilautaselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.