tiistai 30. syyskuuta 2008

Inkiväärinen porkkanakeitto

Meille posti jakaa Me-lehden, osuuskauppaliikkeen ilmaisjakelulehti, josta luen vain ruokaohjeet. Sieltä on löytynyt monta hyvää ohjetta toteutettavaksi. Nytkin otin ruokasivut talteen. Tänään toteutin porkkanasopan, sillä lehdessä kutsuttiin keittoa sopaksi. Vähän hienommaksi nimesin tämän sopan. Kyllä se on keitto-nimityksen arvoinen.

Inkiväärinen porkkanakeitto

1 l vettä
4 porkkanaa
2 perunaa
1/2 sipulia paloina
1 valkosipulinkynsi muserrettuna
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl sokeria
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
Mittaa vesi kattilaan. Puhdista porkkanat ja kuori perunat ja pilko ne kattilaan. Lisää sipulit, inkivääri ja muut ainekset. Keitä kasvikset kypsiksi ja soseuta sileäksi keitoksi sauvasekoittajalla. Tarkista maku ja tarjoa.
Lisäsin nokareena keittolautasille 8%:sta creme fraichea. Se sopikin oikein hyvin keiton makuun.

Koska teitä lukijoita käy, ainakin laskurin mukaan, täälläkin blogissa, esitän nyt pienen pyynnön. Voi olla, että tämä on aika mahdoton toivomus. Ajattelin testata, ovatko kävijät ihan oikeasti eläviä ihmisiä eivätkä mitään hengettömiä haamuja. Palkintoja ei ole luvassa vain pelkkä kiitos kommentoimisesta. Kommentoida voit vastaamalla joko lyhyesti kyllä tai ei, mielelläni luen muutamia lauseitakin kokkauksistanne. Tämä on kysymys.
Oletko valmistanut porkkanakeittoa ?

22 kommenttia:

  1. Olen tehnyt porkkanasosekeittoa aina silloin tällöin. Liian harvoin tulee tehtyä. Tuoreiden sämpylöiden kanssa se on ihanaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sooloilija kommentistasi. Pitäisi leipoa sämpylöitä, niitä tulee tosi harvoin itse tehtyä, kiire.

    Noin reilu 30 on käynyt aamun aikana täällä, mutta kukaan ei ole kertonut kuka on käväissyt, paitsi sinä.

    VastaaPoista
  3. Tein vuosia sitten useinkin. Pojat eivät pidä sosekeitoista, kumma kyllä, eivät ole koskaan pitäneet, siksi porkkanasosekeitonkin teko on jäänyt. Iivarit haluavat ruokaa, jossa on suutuntumaa. Ainoa sileä keitto, mikä menee meillä on pinaattikeitto ja siitäkään yksi ei pidä sitten yhtään.

    Krisu

    VastaaPoista
  4. krisuh,
    meillä taas keitot ja juuri nämä sileät ovat valkosipulipaahtiksien ja brushettojen kanssa suosittuja, usein myös ruiskiekkojen.

    VastaaPoista
  5. Kylä olen tehnyt porkkanasosekeittoa mutta ilman inkivääriä, kokeilen sitä seuraavalla kerralla.
    Useimmin teen maa-artisokkasosekeittoa, lisään siihen tuorejuustoa joka maustettu aur.kuiv.tomaatilla. Sekin on hyvää, jälkiuunileivän kera. Olen yleensäkin keittojen ystävä.

    VastaaPoista
  6. marjamatilda,
    keitot ovat kevyitä ja maukkaita, juurekset tuovat sen kepeän täyteläisen maun.
    Meillä suosituin keitto on valkosipuli-perunasosekeitto, oikeastaan se on nimeltään vain valkosipulikeitto, mutta mukaan tulee myös perunaa

    VastaaPoista
  7. Olen joskus tehnyt porkkanasosekeittoa. Ja taisin laittaa siihen inkiviääriäkin, jota meillä käytetään paljon. Tuoreena se on parasta mutta säilöttykin on ihan ok. (siis se inkivääri).

    VastaaPoista
  8. olen tehnyt, mutta tuolloin ilman inkivääriä. nyt lisäisin sitä - sinun suosituksestasi ja koska se sopi niin hyvin hernekeittoonkin.

    VastaaPoista
  9. Harvemmin pelkästä porkkanasta tulee tehtyä, yleensä laitan pataan vähän kaikennäköistä. Maa-artisokkakeitto on kyllä pyhitetty pelkästään sitä itseään ja sipulia varten.
    Vois ottaa nyt tavotteeksi tehä joskus jotain oikeasti ohjeen mukaan niin vois tulla vähän uudenlaisia makuja esille sen jo tutuksi tulleen sekametelisopan rinnalle. Kattelin kyllä tätä ohjetta just Ruokamaailmasta(niin kuin niin monia muitaki...), ehkä saan vielä aikaseksi koklata.

    VastaaPoista
  10. Täällä ilmoittautuu päivittäinen lukija :)
    En kyllä muista olenko porkkanakeittoa tehnyt, syönyt kyllä.

    VastaaPoista
  11. tytti,
    minäkin olen mieltynyt tuohon inkivääriin, tietysti tuore on parasta, mutta en kaihda kuivattua jauhemaustettakaan.
    Porkkanaan tosiaan sopi inkivääri hyvin.

    VastaaPoista
  12. hyppysellinen,
    hernekeittoon en ole koskaan inkivääriä laittanut, pittäkin kokeilla miten se hernekeittoon sopii

    VastaaPoista
  13. helmi,
    noita porkkanakeitto-ohjeita löytyy aika paljon. Me-lehden ohje oli niin yksinkertaisen helppo, että työpäivän jälkeen sen valmistaminen sujui sutjakasti

    VastaaPoista
  14. malia,
    kokeilleppas tehdä keittoa, lupaan, että yllätyt positiivisesti.
    Tuoreet sämpylät sopivat hyvin keiton kanssa esimerkiksi.

    VastaaPoista
  15. Mun lemppariporkkanakeitossa on mukana currya ja pähkinöitä. En oo tehnyt sitä pitkään aikaan, voisikin tehdä taas lähiaikoina!

    VastaaPoista
  16. anna,
    sitä pitääkin sitten tehdä täälläkin, kun saan sulta ohjeen ..... joskus sitten

    VastaaPoista
  17. Olen valmistanut porkkanakeittoa, viimeksi pari viikkoa sitten. Porkkanakeitto on omaan makuuni vähän turhan makeaa, joten lisäsin soppaani fetajuustoa. Inkivääriä en ole koskaan porkkanasoppaani laittanut, täytyy varmaan kokeilla!

    VastaaPoista
  18. sanna,
    tuo fetajuustokin kuulostaa hyvältä. Mukava saada erilaisia versioita, porkkanakeitto on helppo ja nopea ja erilaiset maustamis/lisukkeet tekevät siitä uudenlaisen.

    VastaaPoista
  19. Ihanaa ja suurkiitos että sain ohjeen,kun on päässyt niin inhottavasti käynyt että on päässyt hukkumaan!Monenlaisia ohjeita on mut tää on paras ja itsekkin olen löytänyt varmaan ME lehdestä!Suurkiitokset Sinulle,,pelastit minut

    VastaaPoista
  20. Heips! Aioin kokeilla reseptiäsi tänään, mutta veden ajattelin korvata appelsiinimehulla. ;-)

    VastaaPoista
  21. Suurkiitos tästä ohjesta, se pelasti päivän! Tein tätä tänään, kun kaapista ei löytynyt juuri muuta kuin muutama porkkana ja pätkä inkivääriä ja lähin uudenvuodenpäivänä auki oleva kauppa tuntui ainakin henkisesti olevan liian kaukana, ja hyvää tuli!

    VastaaPoista
  22. Hain kotimaankielisiä ohjeita saksalaisten joukkoon ja minusta tämä oli hyvä perusohje. Sokeri on mielestäni tarpeeton, inkiväärin lisäksi käytin mausteina jo keittovaiheessa persiljaa ja timjamia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.