torstai 19. huhtikuuta 2012

Mongolian kanaa

Suomalaiset heittävät roskiin 130 miljoonaa kiloa ruokaa vuodessa, rahassa se tekee reilut 400 miljoonaa euroa. Poisheitettävä ruoka on suurimmaksi osaksi yksityisiltä kotitalouksilta. Asiaa on tutkinut Maatalouden Tutkimuslaitos MTT ja tästä uutisoi Iltasanomat.
Meillä kulkee roskikseen erittäin vähän  ruokaa, ainoastaan valmistuksessa syntyneet kuoret ym perkuujätteet ovat roskikseen meneviä. Hyödynnän tähteeksi jääneet ruuat  joko uudistamalla tai  sellaisenaan seuraavina lähipäivinä lounaaksi tai iltaruokana. Tänään eilinen linssikeitto syötiin lounasruokana. Keitto muuttui lihapullakeitoksi, kun otin pakastimesta sinne säilötyt hirvenlihapullat.
Tänään valmistin hedelmäistä Mongolian kanaa. Kanan asemasta käytin broileria. Valmistan usein myös täsmäannoksia, niin tänäänkin. Tästä päivällisestä ei jäänyt jäljelle mitään.

Mongolian kanaa

400 g broilerin rintafilettä
puolikas keltaista paprikaa suikaleina
puolikas punaista paprikaa suikaleina
1/4  hunajamelonia paloina
3 isoa luumua paloina
rypsiöljyä
teriyaki-kastiketta  =
1/2 dl soijakastiketta, 4 rkl sitruunamehua,  4 rkl appelsiinimehua, chiliä jauheena,  inkivääriä. Sekoita
Pilko broilerifileet. Suikaloi paprikat. Poista luumuista kivet ja viipaloi. Kuori hunajameloni ja leikkaa paloiksi.
Laita kasariin rypsiöljyä ja kuumenna. Lisää lihat ja ruskista. Lisää paprikat ja jatka paistamista 2 minuuttia.
Lisää mukaan hunajamelonit ja luumut. Paista hetki ja lorauta mukaan teryaki-kastiketta. Kääntele ja lisää kastiketta, kun kasari alkaa kuivua.  Kypsytä noin 10 minuuttia.
Kypsennä lisukkeeksi tomaattiriisiä.  3 dl vettä, 3 rkl tomaattipyrettä, 1 1/2 dl pitkäjyväriisiä, valkosipulinkynsi murskattuna ja ripaus suolaa. Kypsytä noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä.
Annostelin mukaan vielä rucolaa ja kesäkurpitsaa. 

3 kommenttia:

  1. Meillä kotona sanottiin että on synti heittää ruokaa roskiin...Oon ottanu tavaksi pakastaa jämiä nyt kun pakastin kerran on, yhden hengen taloudessa tulee kokattua helposti liikaa ja sitten ei pysty enää neljättä päivää samaa ruokaa syömään :) Veikkaan että moni ei tiedä miten jämiä voi jatkojalostaa. Itekään en ole mikään haka siinä, mutta puurosta tulee tehtyä rieskaa tai muuta leiväntapaista miltei päivittäin. Perunoita keitän vasiten liikaa että sitten voi paistaa niitä pannulla :) Mukavaa kevättä ! Teija

    VastaaPoista
  2. º°❤ Olá, amiga!
    Passei para conhecer o seu blog.
    Amei essa mistura de temperos e ingredientes.
    Só de ver as fotografias fico com água na boca.
    Seu blog é espetacular... parabéns!
    Beijinhos.
    Brasil.
    º°❤.✿°º╮

    VastaaPoista
  3. Teija,
    Pakastin on kyllä hyvä tähän ruokien edelleen kierrättämiseen. Kummasti sitä keksii käyttöä vanhalle ja mikä parasta, ei tarvitse tehdä alusta saakka kaikkea. Pääsee joskus helpommalla.
    Ylijääneistä perunoista teen usein pyttipannua tai perunamunakasta.

    Magia da Ines,
    Thank you.
    Beijinhos.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.