perjantai 6. huhtikuuta 2012

Karitsan paahtopaisti punaviinikastikkeella

Tämän pitkäperjantain ateriana oli karitsan paahtopaisti ja punaviinikastike. Se onnistui yli odotusten. Vieraatkin kiittelivät ja näytti maistuvan. Punaviiniä tarjosin ruokajuomana.
Perinteinen, klassinen perunamuusi toimi päälisukkeena  ja paahdoin uunissa porkkana- ja palsternakkalastuja.
Alkusalaattina oli raikas hunajameloni-raejuustosalaatti. 
Suklaajuustokakkua nautittiin kahvin kera jälkiruokana.

Karitsan paahtopaisti
Punaviinikastike
Perunamuusi ja juureslastut


8 karitsan paahtopaistia n 1,6 kg
8 kpl valkosipulinkynsiä
suolaa, mustapippuria, tuoretta timjamia
voita ja rypsiöljyä
2 dl punaviiniä
2 1/2 dl lihalientä vasikan fondista
Ota lihat huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen kypsentämistä. Poista kalvot.  Tee jokaiseen paistipalaan pieni viilto ja  upota hieman murskattu valkosipulin kynsi sinne. Hiero paisteihin suola ja mustapippuri.
Kuumenna pannulla voi/öljyseos, lisää pannulle tuoretta timjamia. Ruskista paistipalat molemmin puolin.  Huuhtele pannun liemi talteen kastiketta varten.
Nosta paistipalat uunivuokaan. Lisää vuokaan punaviini ja lihaliemi. Lisää vielä tuoretta timjamia.
Paista uunissa 150-asteessa noin 15-20 minuuttia. Tarkista lihamittarilla sopiva kypsyys. Paistoin mediumista kypsemmän eli 60 asteisen.  Ota lihat uunista ja kääri ne folioon vetäytymään n 15 minuutiksi.
Siivilöi uunivuoan paistoliemi ja pannun huuhdeliemi kattilaan. Keitä hieman kasaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Suurusta kastike tummalla maizenalla.
Leikkaa liha poikkisyin viipaleiksi ja tarjoa kastikkeen, perunamuusin ja juureslastujen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.