sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kasvispata - Mangotriffle

Kun palasimme kaksipäiväiseltä Helsingin reissulta, oli edessä illallisen laitto.  En ollut erikoisemmin varannut kaappeihin mitään. Kai tarkoituksena oli käyttää raaka-aineita, joita kaapissa on. Sain kerättyä työpöydälle sipulia, porkkanoita, perunaa, valkokaalta, purkkipapuja ja purkkitomaatteja. Näistä syntyi illallinen
Olin ostanut mangon, joka oli vähän raaka. Mango oli kypsynyt pari päivää huoneenlämmössä, joten siitä syntyi jälkiruokaa, lisäsin mukaan purkkiananasta.


Kasvispata

2 sipulia
2 porkkanaa
2 perunaa
1 dl rikottuja ohrasuurimoita
n 200 g  valkokaalia
1 prk  (400g)säilyketomaatteja
1 prk (400g) vihreitä papuja
rypsiöljyä, suolaa, mustapippuria
tilkka kasvisliemifondia
n 1 l vettä
herneenversoja
Kuutioi sipulit. Kuori ja kuutioi porkkanat ja perunat.  Kuullota kasviksia rypsiöljyssä kattilassa. Lisää joukkoon ohrasuurimot. Lisää vettä, jotta kasvikset juuri ja juuri peittyvät.  Keitä hiljakseen  noin 5 minuuttia.
Suikaloi kaali ja lisää se kattilaan. Lisää samalla vettä ja tilkka kasvisliemifondia.  Anna kiehua jonkin aikaa ja lisää tomaatit ja niiden neste, pilko tomaatteja hieman. Anna seoksen kiehua, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Mausta ja lisää pavut. Anna kiehahtaa tarkista maku. Nosta annoksille herneenversoja tai silputtua persiljaa.

Mangotriffle

Kuutioi kypsä mango pieniksi kuutioiksi. Sekoita puolikas rasia mascarponejuustoa  ja sama määrä maustamatonta jogurttia. Notkista seos ananasmehulla, ananaspalat käytetään triffleen. Mausta  vaniljasokerilla. Kokoa annokset,  pohjalle murennettua diggestivekeksiä, mangokuutioita, mascarpone-jogurttiseosta ja lopuksi päälle mangoa ja ananaspaloja. Murustele  vielä diggestivekeksiä pinnalle. Nauti raikkaasta jälkiruuasta.

2 kommenttia:

  1. Tänään juuri puhuttiin miehen kanssa kuinka hyvä taito se on että osaa kehittää kaapista erilaisista sinne kerääntyneistä aineksistakin maistuvaa ruokaa. Tämä kuulostaa todella herkulta!

    VastaaPoista
  2. Mausteinen Manteli,
    Minusta on jotenkin haastavaa valmistaa ruokaa etukäteen miettimättä vain siitä mitä kaapista löytyy.
    Oli hyvää ja jälkkäriä muistelen vieläkin kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.