perjantai 28. tammikuuta 2011

Jauheliha-perunavuoka

Tänään meillä kokkasi keittiössä mies. Minulla oli työpäivä ja hänellä taas oli aikaa illallisen tekemiseen Aamulla vinkkasin, että jauhelihavuokaa ei ole ollut pitkään aikaan ja se on simppeli valmistettavaksi. Hae kauppahallista kunnon jauhelihaa, muista käyttää maustepippuria, salottisipulia ja valkosipulia. Leikkaa perunaviipaleet ohuiksi viipaleiksi raastimella. Käytä nesteenä munamaitoa. Minua odotti loistava ateria, annoin arvosanaksi täyden kympin.

Jauheliha-perunavuoka
10 keskikokoista yleisperunaa viipaloituina
400 g nautajauhelihaa
2 salottisipulia silputtuna
maustepippuria, suolaa
rypsiöljyä
4 dl rasvatonta maitoa
1 kananmuna
2 valkosipulinkynttä raastettuna
paprikajauhetta, maustepippuria, suolaa
mozzarellajuustoraastetta
Kuori ja viipaloi perunat raastimella ohuiksi viipaleiksi. Silppua salottisipulit. Kuullota sipulia rypsiöljyssä ja lisää mukaan jauheliha, mausta (suola ja maustepippuri) ja ruskista jauheliha kevyesti.
Lado voideltuun uunivuokaan perunaviipaleita seuraavaksi jauhelihaseos ja lopuksi perunaviipaleet. Sekoita maitoon muna, valkosipuliraaste ja mausteet. Kaada neste vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä 180-200-asteessa noin tunti.
Raastoin salaatiksi valkokaalta, sekoitin mukaan sokeroitua puolukkaa ja lohkoin luumutomaatteja..

2 kommenttia:

  1. Kyllä kelpaa. Perunalaatikko on niin hyvää.

    VastaaPoista
  2. Tupu,
    Taitavasti tehty, oli mukava istua valmiiseen pöytään

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.