tiistai 9. joulukuuta 2014

Voitomaattipasta

 Pastaan on totuttu käyttämään oliiviöljyä. Tänään tein poikkeuksen ja lisäsin pastaan voita. 
Selaillessani nettiä ja blogeja huomasin, että jo moni bloggaaja on kokeillut voita pastalle.
Kaipa tästäkin on tullut jo muotivirtaus. Eikä syyttä, pasta on mehuklkaan hyvää. 
Onhan kermaakin käytetty pastoihin ja se on voin kanssa samasta lähteestä ammennettua. 
Näin yksinkertaisesti pasta valmistui.

Raaka-aineet;  kokojyväspagettia, vettä ja ruususuolaa, voita,
kirsikkatomaatteja, ruususuolaa, ripaus sokeria, 
mustapippurirouhetta, valkosipulia viipaleina
tuoretta persiljaa silputtuna, sitruunamehua, parmesanraastetta

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä aldenteksi.  Valuta. 
Lisää voi pastaan ja anna sen sulaa.
Pilko kirsikkatomaatit ja kypsennä ne ja valkosipuli kevyesti öljytilkassa pannulla.
Mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Silppua persilja.
Sekoita tomaatit ja persilja pastan joukkoon. Purista mukaan sitruunamehua.
Lisää lopuksi parmesanraaste ja sekoita.
Annostele ja raasta annoksille parmesania.  Nauti.
   

2 kommenttia:

  1. Takuulla hyvää.Olen syönyt pastaa voikastikkeessa salvian kanssa(burro e salvia) ja sekin oli hyvää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.