maanantai 22. joulukuuta 2014

Taateli-kookoskakku

 Tällä ohjeella olen tehnyt kolmen vuoden ajan taatelikakut. Teen edelleenkin
myös tänä jouluna. Mehevä ja hyvä kakku. Tänään tein kaksi annosta ja käytin toisena vuokana
laakeaa 2 litran vuokaa, josta kakkupalat jäävät matalammiksi. Oikeastaan palan koko 
on hyvä, joulunahan on kaikkea yllin kyllin.Kopsaan tänne vanhan postaukseni ohjeen,
niin teidän ei tarvitse nähdä klikkauksen vaivaa.

Taateli-kookoskakku noin 25-30 palaa

1 pkt (250g) kivettömiä prässättyjä taateleita
1 1/2 dl vettä
175 g voita
175 g/ 2 1/2 dl fariinisokeria (tai muscovadoa)
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
1 rkl vaniljasokeria
2 tl jauhettua kanelia
1 1/2 tl leivinjauhetta
150 g/1 1/2 dl turkkilaista jogurttia
pinnalle tomusokeria
 
Voitele 2 tai 1 1/2 litran kakkuvuoka ja leivitä kookoshiutaleilla.
Pilko taatelit. Pane palat ja vesi kattilaan. 
Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hiljaa poreillen 2-3 minuuttia. Jäähdytä.
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää huoneen-
lämpöiset munat yksitellen  koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuivat aineet ja lisää puolet jauhoista taikinaan ja 
vatkaa hyvin 2 minuuttia. Lisää loput jauhot, taatelihillo ja jogurtti ja sekoita  tasaiseksi.
Kaada taikina vuokaan. Paista 150-asteessa 60-70 minuuttia.
Kokeile kakun kypsyys puutikulla. Anna jäähtyä 15 minuuttia ennen kumoamista.
Siivilöi ohut kerros tomusokeria kakun pinnalle ennen tarjoamista.
Alhainen lämpötila pitää kakun mehevänä ja estää leivityskookoshiutaleiden  palamisen.
Tuplasin tänään ohjeen ja sain samalla kertaa kaksi kakkua.


 Tämän kakun paistoin 1 1/2 litran vuoassa, vuoka on silikonia.

Tänään "kannettiin" torilta kuusi kotiin.
Halusin pienen kuusen. Punaiset koristeet ovat vanhoja
Aarikan koristeita, joita ei enää valmisteta.

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva idea tuollainen pienempi kuusi, sopisi kissatalouteenkin ehkä paremmin :)

    VastaaPoista
  2. Pieni kuusi sopii meille, kaupungin iso valaistu joulukuusi näkyy kuudesta ikkunasta kotiimme.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.