keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Possunfilepihvit

 Pitkästä aikaa ostin mieheni toivomuksesta possunfileepihvit.
Niistä tuli tuhti ateria, jonka nautimme lounaana. Luulin, että saan kuvat
onnistumaan päivänaikaan. Vaan toisin kävi, nyt oli jo klo 13 aikaan hämärää.
Lisukkeiksi valitsin perunasoseen, vihreän salaatin ja  ruskeat herkkusienet.

Pihvit saivat olla huoneenlämmössä puolisen tuntia. Sillä aikaa valmistin
sienilisukkeen. Yksinkertaisesti paistoin lohkotut sienet  voissa.
Maustoin ruususuolalla ja mustapippurirouheella. Kuullotin mukaan vielä sipulisilppua.

Lihamestari oli nuijinut pihvit sopiviksi, joten paistoin ne molemmin puolin
 öljy/voiseoksessa yhteensä 9 minuuttia.
 Maustoin loppuvaiheessa suolalla ja mustapippurirouheella.
Perunasose oli sopiva lisuke pihveille.

Kuvatuksi päätyivät myös lohkotut herkkusienet ja sipulisilppu,
samoin vihreäsalaatti, jossa friseetä, salaattisipulia ja kurkkua.
Turkkilaisesta jogurtista sekoitin pihville kastikkeen,
mausteina dijonsinappia, mustapippuria, suolaa ja hunajaa.

2 kommenttia:

  1. Maittavaa ruokaa - ja myös meillä on voitu nyt syksyllä nauttia taas hyvällä omallatunnolla possunlihasta, kun tytär muutti omilleen - hän kun ei possunlihaan - eikä oikeastaan muuhunkaan lihaan, koske;)

    VastaaPoista
  2. Possupihvejä meilläkin tehdään harvakseltaan, se on miehen toive aina. Toki syön itsekin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.