perjantai 26. joulukuuta 2014

Broilerisalaattia, kalkkunaa, mansikkariisivanukasta

 Tänään syötiin lounas kahdestaan. Se sopi oikein hyvin.
Jouluruokien lopuista rakensin kevyen salaattilounaan jälkiruokineen.
Paahdoin pannulla salaattin lisukkeeksi saaristolaisleipää ja ruisleipää.
Hyvinhän päivä lähti käyntiin saarekkeelle katetulla aterialla.
Huomenna on tulossa tuttuja vieraita, laitan aamulla pienen joulukinkun uuniin kypsymään.
 Broilerisalaatti

Pehmeää friseetä ja keräsalaattia
kurkkuviipaleita, paprikasuikaleita, kypsiä porkkana- ja perunakuutioita,
kevätsipulia pilkottuna, hyvää oliiviöljyä, paahdettuja sesaminsiemeniä,
lämmitettyä broilerinfilettä suikaleina.

Lisäksi valmista savukalkkunaleikettä, oli muuten hyvää.
Paahdettua saaristolaisleipää ja ruisleipää.

Riisivanukas mansikoilla


Tämä on helppoa ja hyvää.
3 dl riisipuuroa (tähteeksi jouluaatolta jäänyttä)
1 dl kermaa ja 1 tl vaniljasokeria vaahdoksi vatkattuna
Sekoita keskenään.
Sulata pienet pakastemansikat, lisää hieman sokeria.
Annostele vanukas ja mansikat kerroksittain.
 
Jälkiruoka syötiin olohuoneen pöydän ääressä.

2 kommenttia:

  1. Siis aivan ihanaa, kun olen löytänyt tämän blogin!
    Eilen keitin riisipuuroa ja samalla mietin, mitä teen lopulle puurolle, kun sitä aina jää yli. Karjalanpiirakat tuntuivat liian työläiltä, mutta tämä riisivanukas on loistava! Kiitos ja mukavaa loppuvuotta!
    -Minna

    VastaaPoista
  2. Olen itse aika tarkka ruoan suhteen, lähinnä tarkoitan "tähteitä". En haluaisi heittää hyvää ruokaa poiskaan.
    Niinpä keksin usein niille uuden käyttötavan ja riisipuuro on erittäin hyvä esimerkki, miten sitä voi jalostaa toiseen muotoon.
    Nytkin sain siitä hyvän jälkkärin.
    Mukava, että käyt täällä ja olet saanut vinkkejä.
    Mukavaa loppuvuotta sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.