lauantai 3. elokuuta 2013

Taimenfileet sitruunavoissa

Mies kävi ostamassa torilta kalaa.  Kalastajalla oli
kolmekiloinen meritaimen. Siitä  ostettiin meille toinen filee ja perkuut.
Maanantaina on luvassa kalakeittoa. Keitin tänään perkeistä,
joissa oli paljon lihaa, keittoliemen.
Tänään leikkasin fileen viiteen osaan ja kypsensin voissa.
Kastike syntyi samalla, kun  lisäsin voisulaan sitruunanmehun.
Lisukkeeksi kalttasin tomaatteja ja nekin kypsyivät loppuvaiheessa 
sitruunavoissa. Kaprikset antoivat sopivasti makua liemeen ja kalaan.

Taimenfilee sitruunavoissa
Tomaattikuutiot
Keitetty riisi
 n.800 g taimenfilettä 
75 g voita
1 sitruunan mehu
1 rkl kapriksia
3 kypsää tomaattia kaltattuna 
suolaa, ripaus sokeria, mustapippuria, tuoretta timjamia
Leikkaa taimen annospaloiksi. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella.
Kalttaa tomaatit ja vedä kuori pois. Poista siemenkodat ja kuutioi.
Sulata voi pannulla  ja lisää timjami, paista taimenen annospalat molemmin puolin.
Lisää sitruunamehu, hienonnetut kaprikset ja tomaattikuutiot.
Keitä lisukkeeksi pitkäjyväriisiä.
Kokoa annokset ja lisää riisille sitruunavoikastiketta
Filettä jäi vielä huomisen lounaalle. Kuvasta näkyy hyvin taimenen vaaleus loheen verrattuna.
Samaa sukujuurtahan nämä kalat ovat. 
Taimen on hienoarominen kala. Jos on valittava taimenen ja merilohen välillä, valitsen taimenen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.