perjantai 9. elokuuta 2013

Kesäkurpitsa-jauhelihauunipasta

Kävin eilen kotikylässäni, joka on mielestäni Suomen kaunein kylä.
Ihme kyllä en ole vielä kuvannut kylää tarkemmin, paitsi jokinäkymää.
Nekin postaukset on julkaistu Arleenan Sanomissa, pääset blogiin
sivupalkin linkistä. Harvemmin tulen kesäaikaan tyhjin käsin kotikylästäni.
En tullut nytkään. Veljen vaimo oli saanut ison kesäkurpitsan. Onnekseni heillä
ei tykätä kesäkurpitsasta, niinpä sain kurpitsan. Tänään käytin siitä 1/4 osan uunipastaan.
Jauheliha ja kesäkurpitsa sopivat hyvin yhteen. Mikä on todistettu tänään.
Huomenna jatkan kurpitsan hyödyntämistä ja leivon toffee-kurpitsakakkuja.
Meillä vierähti monta tuntia kotikylässä. Kävin myös siskollani, hän oli poiminut  marjoja puutarhastaan.
Sain sangollisen punaherukoita ja muutaman litran mustaherukoita.
Jo illlalla keitin punaherukoista hilloa, jossa on marjat mukana. 

Kesäkurpitsa-jauhelihauunipasta
  400 g täysjyväpennepastaa
n 300 g kesäkurpitsaa kuutiuoina
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
ruususuolaa, rouhittua mustapippuria, yrttiseosmaustetta
400 g naudanjauhelihaa
rypsiöljyä ja voita
2 dl juustoraastetta (esim oltermannia)
Puolita kesäkurpitsa ja poista siemenmalto, leikkaa kuutioiksi.
Ruskista kesäkurpitsa ja valkosipulikynnet rypsiöljyssä muutama minuutti. Mausta suolalla,
mustapippurilla ja yrttiseoksella. Ruskista jauheliha voi/öljyseoksessa ja mausta.
Keitä pennepasta puolikypsäksi kasvisliemessä, valuta ja säästä 4 dl kasvislientä.
Sekoita kaikki ainekset yhteen ja kaada voideltuun vuokaan. Kaada mukaan kasvisliemi.
Munamaito
4 dl maitoa, 3 munaa, 1 tl suolaa, mustapippuria ja yrttiseosta
Seikoita ainekset ja kaada vuokaan pastaseokselle. 
Levitä  pinnalle juustoraaste.
Paista uunin 200-asteessa noin 30 minuuttia.
Tarjoa salaatin kera.
 

1 kommentti:

  1. Takuulla hyvää, tuollaiset ruokatuliaiset ovat ihan parhaita, itse sain avomaankurkkuja, kun niistä oli ylitarjontaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.